Seuraa iloasi

img_20170108_185021_655

 

Minä jälleen täällä moi. Näpit on syyhynny palata blogin ääreen, mutta ollut vaikea aloittaa kirjoittamista. Blogin kirjottaminen on mulle kuitenkin sen verran uusi asia, ettei ole tavaksi asti tullut ja epävarmuus omia tekstejä kohtaan on suuri. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kun ihmiset ovat kyselleet uusien artikkelien perään ja pyytäneet joskos kirjottelisin taas jotakin. Tuntuu hyvältä, mutta oudolta :D. Kertoilen alkuun hieman kuulumisia, seuraavissa postauksissa syvennän aiheita.

Viimeksi oon kirjoitellut elokuussa 2016, kun palasin takaisin Thaimaan matkalta. Olin siellä silloin kuukauden vapaaehtoishommissa. Matkan jälkeen oli hieman outo olo, sillä olin alkanut kyseenalaistamaan asioita oikein olantakaa. Oma kasvu oli pysäyttämätöntä, mutta ristiriitaista. Tilanne kyllä rauhottui hiljalleen. Suosittelen lämpimästi kaikille tuollaista kokemusta, joka järisyttää omia asenteita, luuloja, ajatuksia ja pääsee näkemään aivan toisenlaista elämää – miten vähän loppupeleissä tarvitaankaan.

Ennen matkaa olin aika väsynyt. Ei se oikeastaan väsymystä niinkään ollut, vaan olin lukossa, tukossa, tiedättekös niin kun jumissa? Tuntu, että ei tee nyt ihan oikeita asioita ja kaipaa virkistystä. Olin myös aloittanut tapailemisen ja se jos jokin värisytti mua kaikella tapaa. Olin varma ettei meidän juttu tuu kestää pitkään, niinhän se oli jo muidenkin kanssa pitemmän aikaa mennyt. Mutta toisinhan siinä kävi. Vaikka kuinka yritin karkottaa ja työntää toisen pois. On kyllä käyty läpi niin avoimet keskustelut poikaystävän kanssa että huhhu. Siinä kaikessa hiljaisuudessa molemmat haavoittuvaisina kohdaten toisensa, kumpikaan toistaan parempi tai virheettömämpi. Kun on avannut kiukun ja tavan reagoida tiettyihin asioihin, on päässyt huomaamaan asioita itsestään. Kuinka projisoi omia pelkoja, menneitä kokemuksia, epäilyjä, riittämättömyyden tuntemuksia toiseen. Olisi liian helppoa mennä sieltä, missä muissa on vika ja itse uhri. Kun uskaltaa myöntää asioita itsestään ja puhua ne toiselle ihmiselle ääneen pääsee vahvistamaan itsetuntoaan; ei tarvitse piilotella omaa keskeneräisyyttä. Eikä tässä ole päästy auvoiseen tilaan, jossa ei tulisi ikinä haasteita/vaikeuksia vastaan. Parisuhde vaatii työtä siinä missä ihminen itsekin. Upein oivallus on ehdottomasti ollut se, että ’riita tilanteissa’ on kaksi ihmistä tunteineen ja ajatuksineen – ei vain minä ja minun. Jäättää oman kiukkunsa tullakseen toista vastaan. Ja huomaa, että on taas mennyt menneisiin ja reagoi sitä kautta tai asian olevan vaan väärinymmärrys molempien puolelta. Ja jos tuntuu, että toinen ei ymmärrä ottaa jotakin huomioon, keskustellaan siitä ja yhdessä mietitään, kuin raivotaan yksinään.

Hetken päästä paluuni jälkeen oli mulla soveltuvuustestit kouluun, johon olin hakenut päivää ennen kuin lähdin matkalle. Hain kouluun siksi, koska halusin enemmän työkaluja lasten kanssa työskentelemiseen ja jotain uutta. Noh, pääsin kouluun ja lähdin koulunkäynti ja aamu- ja iltapäiväohjaaja tutkintoa suorittamaan. Oppiminen jo alusta on ollut taattua. Kouluttaja on niin erinomainen ja aiheet niin äärettömän mielenkiintoisia, että se jumi joka oli tullut kaikkosi kyllä samantien. Kolmen viikon intensiivisen opiskelun jälkeen, siirryttiin peruskouluun työharjoitteluun nyt kesäkuun alkuun asti. Olen siellä toiminut jo kolmessa eri luokassa, kahdessa inkluusio luokassa (eli jossa erityisen tuen oppilaat ja normaalit oppilaat sekaisin) ja erityisluokassa. Tällä hetkellä kolmas tutkinnon osa lähentelee loppuaan ja pian alkaa viimeinen tutkinnon osa. Neljänä päivänä viikosta me ollaan peruskoulussa aamusta iltapäivään ja yhtenä päivänä viikosta on koko päivän kestävä luento.

Kouluun meneminen on ollut erittäin hyvä valinta, vaikka sitä epäilinkin (varsinkin taloudellinen puoli). Mulla ei niinkään ole tavoitteena työskennellä jatkossa tällä alalla, vaan käyttää oppimaani ja kokemaani muihin asioihin. Kun on päässyt työskentelemään vuoden verran haastavassa ympäristössä monien ammattilaisten tukemana, on oppiminen ollut kolminkerroin tehokkaampaa kuin pelkkä teorian pänttääminen. Olen saanut aivan mieletöntä palautetta ammattilaisilta, joita kunnioitan suuresti. Olen myös antanut palautetta ja tuonut kunnioitukseni esille. Ja jos joku luulee, että hyvän palautteen saaminen tai antaminen nostaisi jotakin nestettä päähän, niin ei todellakaan. Vaikka saankin hyvää palautetta työstäni ja asenteestani, niin ei tässä mikään päähän nouse. Hyvän palautteen saaminen auttaa jaksamaan, motivoi kehittymään, innostaa tekemään, harjoittaa itsensä kunnioittamista, kasvattaa kunnioitusta muita kohtaan ja ohjaa parempien tapojen äärelle. Se selkeyttää hyvin paljon. Se on ketjureaktio; olen alkanut selkeämmin huomaamaan toisten vahvuuksia ja tuon niitä vaivatta esille. Tästä on päässyt oivaltamaan yhteistyön tärkeyden.

Työskentely liikunnanohjausten parissa on myös jatkunut. Tämä koulu on tuonut mulle ihan erilaista ammattitaitoa liikunnanohjaukseenkin, eli siis edelleen; loistava valinta. Itsevarmuus on kasvanut sille tasolle, että voi ihan kivutta myöntää välillä olevansa epävarma eikä mennä siitä mitenkään solmuun. Ja kysyä A P U A ja palautetta. On päässyt myös oppimaan laadukkaasta työnteosta, sillä on ollut paljon työnohjauksen ja arvioinnin parissa. Selkeistä rajoista, työnkuvasta, ohjauksesta, koulutuksesta.. Selkeydestä yksinkertaisuudessan. Selkeys on ammattitaitoa, itsetuntemusta, tilannetajua. Vaatia saa ja pitää, mutta esimerkiksi työnantajan tulee rajata työntekijälle selkeät työnkuvat, jotta voi vaatia häneltä yhtään mitään. Ja mun mielestä työntekijän tulee osata vaatia itseltään hyvää työtä, eikä ”mä oon vaan töissä täällä” -asennetta. Että ihan kun kaikki olisi itsestäänselvää.

Tässä näin lyhykäisyydessään siis tämän hetkiksestä elämästäni; parisuhde, opiskelu, työt, treenit, ystävät. Ihan mielettömän hyvä sekotus, näin kehityksen suhteen. Vaikka toki on ollut kaikenlaisia oloja, väsyttäny, turvottanu, vituttanu, valittanu, ummettanu… silti kaikki on ollut sen arvosta – ja siis tietenkin, oli elämäntilanne mikä tahansa, niin elämään kuuluu skaala erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Ne auttavat kehittämään tunteiden säätelyä ja niiden kohtaamisia. Ilman poikaystävää, lemmikkejä ja hyviä ystäviä en todellakaan jaksaisi. Tällä tahdilla on unenlaatu hieman kärsinyt, mutta heti kun oon oikeesti valmis antaa senkin parantamiselle aikaa, niin varmasti muutoksia tapahtuu. Valittaminen on välillä vaan niin helppoa. Oon päässyt harjoittelemaan sitä, etten lähde jokaiseen ihan kivalta kuulostavaan juttuun mukaan – koska loppupeleissä se ottaa enemmän kun antaa. Oppi ja kasvu on ilo. Virheitä tehdään ja ne kuuluvatkin kehityksen polulle. Niitä toistetaan, kunnes ne sisäistetään. Arvatkaa vaan, miten mahtavaa oli kuulla erityisluokanopettajan (alalla yli 30 vuotta), jota kunnioitan suuresti sanovan näin ”mun tulee osata selittää sulle, miksi teen tai sanon jotain. Mä teen virheitä, eikä mun totuus ole absoluuttinen. – – mä oon hyvä monissa asioissa, mutten erinomainen missään.”

Hauskaa viikonloppua!

Hanna 🙂

 

 

Tietoa kirjoittajasta

movewithhanna

Henkilökohtainen blogi elämäni aiheista pohdintoineen. Kirjoittelen varsinkin muutostamme kaupungista maaseudulle ja siihen liittyvistä asioista, uuden talon rakennus projekteista, yrittäjyydestä, koulutuksista, parisuhteesta, ekologisuudesta ja tee-se-itse jutuista. Tervetuloa lukemaan ja jakamaan ajatuksia kanssani :).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s