Mitä Kuuluu

perjantai 15.7.

DSC_7288
just ride 🙂

Täällä ollaan, elämä rullaa omalla tavallaan. Ekaa kertaa kahteen viikkoon mietiskelen kunnolla omia tarpeitani, mitä haluan elämäni kanssa tehdä ja kokea. Täällä olo on tehnyt vain hyvää, on palauttanut elämänarvojen pariin. Pienten turhamaisuuksien ote alkaa lipsua, katselen asioita eri perspektiiviistä. Oon huomannut kuinka oonkaan muuttunut, kasvanut, opinut ja kehittynyt monella tapaa (kasvu on tapahtunut jo tietysti aikasemmin, nyt on ollut tilaa ja aikaa nähdä ja tuntea muutokset – päästää ne vielä enemmän valloilleen). Huomaan myös, missä kaipaan vielä työtä ja uudenlaisia ajatusmalleja, erilaisia tuntemuksia. Monesti huomaan kysyväni itseltäni ”jos tämä ajatusmalli ja nää tuntemukset ei oo aikasemminkaan tuoneet mulle parempaa oloa, niin miks toistaisin niitä?” Ajatella ja tuntea eritavalla ei todellakaan ole se helpompi vaihtoehto, mutta on tie siihen suuntaan, mitä haluan kulkea. Tuntuuko susta koskaan siltä, että junnaat paikallas? Samojen ympyröiden pyörien pyörimistään, fiilisten aallokon vyöryen ylitses uudestaan ja uudestaan? Älä katso ympärilles enää siinä vaiheessa, kun tunnet sen. Katso syvälle itsees. Ja kun tekee sen siirtymisen kohti muutosta, tulis muistaa että se vie oman aikansa. Aivan kuin vääränlaisesta tekniikasta pois oppiminen.

DSC_7422.JPG
tekemistä kyllä on..

Pitkäjänteisyys on upea asia. Joustaa ja antaa päivän muotouta tavallaan. Täällä se menee pakonomaisestikin niin. Olet valmis hyppäämään liikkuvaan junaan millä hetkellä tahansa, mutta osaat myös vain olla tai keksit itsellesi muuta tekemistä. Osattava sopeutua erilaisiin tekijöihin. Lapsille ohjatessa jumppia, en paljoa pysty vanhan totutunkaavan kautta heitä ohjaamaan – niin erilainen ympäristö ja vaikka pantomiimi toimii, niin on sekin rajallinen apuväline. On oltava valmiudessa, koska ei tiedä mitä saattaa ilmestyä. Yksi tyttö lähti täältä, koska valitti tylsyyttään. Ei keksinyt vapaa-ajalla mitään tekemistä (aina kun tulin talolle, niin makoili sängyssä ja pläräsi puhelintaan). En ymmärtänyt häntä, täällä on niin paljon mitä voi tehdä tai vaihtoehtoisesti nauttia ajastaan olemalla. On vaan nähtävä omien tottumusten läpi ja katsottava sieltä, mistä ei ole ennen tajunnut katsoa. Ja miten ihanaa on antaa itsensä vaan olla, köllötellä riippukeinussa, olla läsnä ja nauttia.

DSC_7436.JPG
..tai sitten voi vaan olla ja nauttia!

Irtiotto omasta kuplasta on avannut silmiäni. Tunsin tän tulevan, joten osasin olla valmis isoillekin oivalluksille. En usko ajankäsitteeseen niin miten se meille opetetaan, uskon et jokainen muodostaa oman aikansa käsityksineen. Koen täällä kahden viikon merkitsevän mulle enemmän kuin vuosi – kasvun ja oivallusten suhteen. Tietysti kaikki se kasvu ja oppiminen on ollut päällä jo ennen tänne tuloa, ehkä nyt avasin niille ovet ja toivotin tervetulleiksi. Mutta oikeesti nähdä, miten pienestä voi olla onnellinen.. Miten vähän tarvitsee omistaa ollakseen tyytyväinen siihen mitä on. Joka aamu mun päivään tuo aimoannoksen iloa, kun pyöräilen jäätelömotskarin ohitse ja kuljettaja painaa tööttiä, hymyilee ja vilkuttaa. Kun nään et hän saapuu, niin ootan kuin pikkulapsi sitä että tööttää. Se fiilis on upea, hymy lähtee vatsanpohjasta asti. Niinkin pieni asia, niin suuri vaikutus.

Mulle ehkä suurimmat taistelut täällä on tulleet ilmastosta, ilmanlaadusta ja kunnon meren/järven/joen puutteesta. Välillä ahdistaa, kun kuumutta ja hikoilua ei pääse mitenkään karkuun, päivällä talon sisällä on mahdotonta olla sillä siellä on aivan helvetin kuuma. Kova kosteus ja kuumuus ei ilmeisesti ole mun juttu. Tää ilma on myös omiaan tuomaan epäpuhtauksia ihoon (t. turhamaisuus). Ilmanlaatu on todella huono, kun kaipaa raitista ilmaa niin sitä ei yksinkertaisesti ole. Saasteinen ilma ja niin pysähtynyt. Tällä tapaa osaan olla kiitollisempi Suomen upeasta ilmanlaadusta, puhtaudesta, luonnosta… On kurja nähdä, kuinka roskat ovat iso ongelma täällä – niitä on aivan jokapaikassa. Monien kotien pihat muistuttaa mua enemmänkin jätepaikoista. Tarkotus ei oo valittaa, nää on niitä mitä huomaan, et ei sovi mulle. Mut jonkinlainen roskavalistus näille ihmisille pitäisi väsätä..

DSC_7426.JPG
ready – set ….

Tätä kirjoittaessa (ulkona pöydän ääressä) Raimund nousi valkoisesta autosta ja huusi autotieltä mulle et menox. Äkkiä keräsin kamani kasaan, vaihdoin treenivaatteet ja hyppäsin autoon. Raimundin kaksi saksalaista bisneskaveria tulivat tänään kylään ja Raimund halusi näyttää heille kuinka ohjaan lapsille jumppaa – ja mitä kaikkea Volunt2Thai Projektissa voikaan tehdä. Tänään mentiin uuteen kouluun, eri kylään. Tämä kylä on todella köyhä ja heidän pormestari ei oikein tykkää ulkopuolisista, mutta opettajat ottivat meidät ilomielin vastaan – arvatkaa ketkä vielä suuremmalla ilolla? Lapset! Oi sitä riemun määrää, kun näkivät että tultiin :)! Sitten vaan nurtsille jumppaamaan. Jälleen tuli odottamaton hetki jumpan aikana – 3 isoa vesi buffaloa tuli aivan meidän lähelle ja juoksi aika villisti. Siinä oli kyl taas one in a lifetime kokemus :D. Jumpat menivät hyvin, kaikki oli tyytyväisiä ja meidät kutsuttii tulemaan uudestaan. Ja Raimundin kaverit tykkäsivät myös ja itse sain energiaa lapsista – iloa, naurua, hauskaa yhdessäoloa, liikuntaa! All good, nyt voi ilomielin siirtyä vapaalle hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

DSC_7441
lapset ovat erinomaisia muistuttamaan, ettei elämää ja itseään kannata liian tosissaan ottaa :). Rokkistara Julilta terkkuja!

Matkustelu tekee hyvää, toisten elämään hetkeksi astuminen avaa silmiä. Omasta kuplasta poistuminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia, vaikka kuinka saattaisi ekana tuntua epämukavalta. On turhaa maalailla piruja seinille ennen kun suunnittelee menevänsä jonnekin tai tekevänsä jotakin. Ilmiselvästi on vain mentävä ja tehtävä, jos polte on sen verran kova. Ja varsinkin, ei kannata jäädä paikkaan/ihmisuhteeseen ym., jossa oikeesti ei ole hyvä olla, saa arvostusta ja kohdella hyvin. Nyt tiedän ainakin itse, etten liikaa yritä ennustaa tulevaa (koska katsomme sitä menneiden ja pelkojemme kautta). Koskaan tiedä mitä se tuo. Eli kyytiin vaan, antaa tulla mitä on tullakseen. Upeinta on nähdä, miten avoinmieli sitä asioihin ryhtyy ja kuinka pääsee estojensa ylitse :).

Ja voi vinde mä sanon, kiitos teille upeille ystävilleni ja kavereilleni, jotka ootte tsempanneet ja tukeneet <3.
Varsinkin sinä Nea <3.

JUHLAT

lauantai 9.7.

13645256_604783423023316_3795757442325654065_n

Aamusta kello seiskalta hyvästeltiin Magda, joka lähti jatkamaan reppureissumatkaansa. Tämän jälkeen menin jälleen papan kanssa jakelemaan riisipusseja pitkin kyliä. Tietyn talon kohdalla hop hop ylös riisipussi joko mukaan tai sitä hakemaan. Se on kyllä tosi hauskaa ja pääsee tutustumaan kyläläisiin kivalla tavalla – vaikka emme puhukkaan yhteistä kieltä, niin nauretaan ainakin samalla tavalla (tykkään tehdä muskeliposeerauksia heille, kun aina tsemppaavat nostellessani pusseja). Aina joku on tarjoamassa jotakin syötävää tai juotavaa, niin vieraanvaraisia ihmisiä! Tänään yhdessä vaiheessa matkaa meijän vauhtia hidasti vesi buffalot, kun kävelivät paimentajansa kanssa toiselle paikalle. En yhtään kyseenalaistanut näkemääni, alta 10 vesi buffaloa kipittelee pitkin autotietä. Kunnes tajusin kuinka random se onkaan tällaiselle helsinki city girlille. Röhnötän auton taka-lavalla aina ihmeellisissä asennoissa, on kiva naureskella ohimenevien kanssa sille.

DSC_7297
matkakamu 😀

Aamupalan jälkeen tultiin laittaa toiseen vapaaehtoistaloon verhot ja se tyyli, millä ne laitettiin oli ehkä maailman halvin ja yksinkertaisin, mutta todella toimiva! Tarvitset rautalankaa, proppuja, ruuveja, porakoneen, ruuvimeisselin ja mittarin. 2 proppua molempiin päihin, ruuvit niihin ja rautalanka tiukalle niiden väliin ja päistä ympäri – voila! Ja koska ei ollut mittanauhaa, niin mitattiin välit siimalla, jossa roikkui molemmissa päissä naulat – sillälailla monet mittailee täällä ihan tosissaan! Mä niin rakastan tätä luovuutta täällä! Täällä ei voi kipittää kauppaan ja ostaa sitä ja tätä, koska a) isommat kaupat löytyy pidemmän matkan päästä, b) kyläläiset ovat todella köyhiä. Pistää miettiin, kuinka helposti sitä on itse tottunut hankkimaan heti kaiken tarpeellisen ja ylimääräisenkin. Täällä tarttee tehdä oikeesti duunia pientenkin asioiden eteen. Myöskään ei heitetä tavaroita noin vaan menee, koska niitä voi käyttää vielä uudelleen.

13615136_604782953023363_1013500534569962800_n

Kuultiin kyläämme asti musiikkia ja käytiin tsekkaamassa mikä meno. Pikku matkan päästä meistä juhlittiin munkiksi valmistunutta jannua ja hänelle oli just lähdössä kulkue kiertämään kylää. Tulin takasin vapaaehtoiskylään suihkuun ja muut meni päämajalla käymään. Tässä välissä iski ihan jäätävä vesisade, joka esti liikkumisen mihinkään suuntaan. Olin varma, että meijän peltikatto romahtaa siitä määrästä vettä (nyt ei riitä ihan yks esterin perse kuvaamaan tätä määrää), mut onneks ei. Sade loppu kuin seinään ja Raimund, Marion ja Anita tulivat nappaa mut kyytiin. Saavuttiin juhla paikalle ja päästiin juuri käynnistyneeseen kulkueeseen mukaan. Meno oli vähintäänkin mahtava ja paljon enemmän! Sitä ilon ja riemun määrää! Valmistunut munkki istui valkoiset päällä auton lavalla hänen takanaan istui 2 naista ja 1 mies. Munkilla oli karkkia ja pieniä lahjoja sylissään, joita aina välillä heitteli kulkueessa oleville – ja he juoksivat näiden perässä aivan onnesta soikeina. Jotkut kyläläiset toivat munkille lahjoja. Tämän auton välissä olimme me kulkueessa olevat ja meidän takana tuli toinen auto sterkat täysillä soittaen jotakin thaikku hitti musaa. Siellä me danssailtiin kulkueessa, Marionille (uusi vapaaehtoinen) ja mulle annettiin aina välistä huikkaa kaljasta ja namia. Oli tosi hauskaa, oli taas niin todella tervetullut olo! Näinkin hieno tilaisuus ja vieraat otettiin niin avomielin vastaan. Ja siis se miten huomioonottavaa porukkaa täällä on! Kulkueessa heitettiin paljon vettä päälle – ensimmäiset 2 minuuttia kun olin ollut siellä, niin olin jo aivan kastettu. Noh mulla sattu olemaan puhelin kädessä, niin 4 naista samaan aikaan toi mulle pienen muovipussin mun puhelimelle ja yhdessä vaiheessa yks nainen otti sen itselleen, jotta pääsin paremmin jammailemaan. Upeita ihmisiä, silmissä näkyy muidenkin napa kuin vain oma. Kulkue jatkui riemukkaalla tavalla, paljon tuli tutustuttua aikuisiin kyläläisiin, kun jo monet lapsesta tiedän jumppien ansiosta. Marionista ja musta pidettiin hyvää huolta ja meijät aina seivattiin jos oltiin menossa liian lähelle kuralätäkköä (koska jos meni siitä, niin joku tuli pomppaa lätäkköön ja sait kaikki kurat niskaas, tai sit joku tuli heittää sitä vettä päälle).

13645335_604782409690084_2790605125427822083_n

13627146_604783189690006_6213486214294408416_n (1)

Kulkue saapui lähtöpaikkaansa, jossa oli valmiina ulkokatoksia ja itse bilemesta. Marion ja minä mentiin tästä suoraan lasten kanssa Ban nong khungin koululle, kun he niin kovasti halusivat. Siellä hengailtiin ja leikittiin hetki ja palattiin bilemestalle (juostiin lasten kanssa ihan täysillä jätti kuralätäköstä). Ensimmäisenä pisti silmään lasten ”trampoliini” eli vanhan patjan jouset jossain nurkassa hengaamassa. Kämänenhän se oli, mutta se ilonmäärä mitä tuotti lapsille oli sanoinkuvaamattoman suuri. Kävin itsekin siellä pomppimassa, mut se jäi lyhyeen kun kenkä jäi kii :D. Itse sängyn runko oli sivulla vieressä ja ttemppuiltiin siinä lasten kanssa, kieppejä ja neulansilmiä. Lapset oli tosi ihania, koko aika piti huolen että oli vettä ja tarjosivat naposteltavaa. Oli ihana hengailla niin lasten kuin heidän vanhempien kanssa ja he yrittivät kovasti puhua englantia ja olivat niiiiiin ihastuttavan ihania ja ystävällisiä. Yhdessä vaiheessa talon sisällä valmistunut munkki sai kuulla jonkinlaista laulettua (piiiitkää) elämäntarinaa 80 vuotiaalta mieheltä, hän lauloi sen mikkiin joten se kuului meille kaikille. Tarinat täällä ovat kovassa arvostuksessa ja vanhojen ihmisten elämäntarinoita kunnioitetaan ja niiden sisältämiä opetuksia. Hän ei laulanut eikä puhunut sitä, se oli siinä välimaastossa (tätä enää harvat osaa täällä tehdä). Tämän jälkeen 3 munkkia tuli roiskimaan lehdillä vettä meidän kaikkien päälle (sit piti laittaa kädet rukousastentoon, mut olin liian keskittynyt mussuttamaan papaijaa, niin tulin mukaan suusta roikkuen paijan suikaleita ja veivasin käsiä rukousasennossa kun heittäisin noppia.. (se naurunmäärä, kun munkit lähtivät.. kikateltiin sille koko porukka ihan kybällä). Sitten syötiin hyvää ruokaa ja he päästivät Marionin ja mut auttamaan ruoanlaitossa. Valmistettiin papaija salaattia ja ajatella lapset auttoivat meitä tässä ja miten hyviä kokkeja nää skidit täällä onkaan.. Aivan huippua! Illemmalla grillattiin ”omalta pihalta” olevaa possua ja maailman parhaita grillikyljyksiä olikin (tosin se chilisoossi veti jälleen mun suun tunnottomaks ja muut sai taas hyvät naurut, kun siinä jotain yritin puhaltaa tulta ulos suustani :D). Eipä siinä, istuttiin iltaa tulen äärellä, siemailtiin kolmeen pekkaan kylmää kaljaa ja vaikka kieli ei ollut sama, niin hauskaa oli. Sain myös rannekorun ja olin niin otettu tästä, miten upea ja kaunis ele.

13606675_604783753023283_8628930200002274113_n
no comments 😀

DSC_7357

Myöhemmin illalla paikalle saapui paikallinen lauluyhtye, joka lauloi jotakin thaimaan hittejä 1950 -luvulta. Meininki muistutti hieman, kun olis landella kapakassa ja siellä on ne peräkylän pertsat ja mimosat aivan naamarit täynnä jammailemassa. Ilman räyhäämistä tai sammuneita tolloja (jos joku oli liian naamat, niin hänet vietiin heti kotiin). Oli hienoa päästä kokemaan tällainen juhla ja tuntea ihmisten lämpö. Kaikilla oli hauskaa, mukana oli niin lapset, nuoret, aikuiset kuin vanhukset. Kukaan ei riehunut tai pistänyt minkäänlaista showta pystyyn. Kokkailtiin, hengailtiin, danssailtiin.. nautittiin yhdessäolosta 🙂.

13620910_604782553023403_7906784706084424033_n
🙂

Oli kyllä todella intensiivinen päivä.. Kiitollisuuden määrä on sanoinkuvaamaton, mutta olin aivan finaalissa kun pääsin talolle. Koko aika joku oli vetämässä johonkin suuntaan. Eka mut vedettiin sinne ja sitten hetken päästä tänne.. En ollut kertaakaan yksin missään vaiheessa, kun tartti löytää vessa niin kolme lasta näytti mulle missä se on ja vielä odotti mua :D. En voi sanoa muuta, kuin nöyränä kertoa miten otettu olen näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja sydämellisyydestä täällä, aivan mykistävää. Vanhemmat kiittivät paljon siitä, mitä me vapaaehtoiset tehdään heidän lasten hyväksi. Tuntui upealta saada niin aitoa kiitosta.

Väsynyt Hanna kiittää ja kuittaa 🙂

(Kuvat Raimund Wagner. Lisää kuvia löytyy Volunt2Thai Projectin Facebook -sivulta).

HILJAISUUS

maanantai 4.7.

DSC_7211
they see me rollin’…. they hatin’… xD

Tänään herättiin ennen klo 7, otettiin tsygät alle ja kruisattiin päämajalle. Siellä vedettiin snadi aamupala ja hypättiin papan autoon (sellanen auto, mis ei ollut tuulilasia ja takana oli iso lava johon voi heittää tavaraa). Menin sinne lavalle seisoo ja nauttii sateesta (tekee niin hyvää, kun vähän pääsee viilentyy sateen ja tuulen kanssa). Papa oli lastannut riisipusseja jo (painavia) lavalle ja me vedettiin ympäri kyliä jakelemassa niitä ”tilanneille”. Kun riisipussit oli loppuneet, niin napattiin muutamat uudet täydet (yli 50kg, hartiat kiittää) mukaan. Ihania taas kaikki, nauroivat ja tsemppas kun jaksoin nostaa painavan pussin :D! Ahhh mä nautin siitä viimasta, seisoin siellä lavalla ja vilkuteltiin ja hymyiltiin taas kaikkien kanssa toisillemme. Vitsit mikä fiilis :)! Snadi sade, lämmin tuuli vasten kasvoja eikä huolen häivää!

DSC_7307
tuliterä menopeli brumm brumm

Kun palattiin riisipussien jakelu kierrokselta, niin hypättiin Magdan kanssa Raimundin skoban kyytiin (sellanen missä on sivulla vaunu). Lähdettiin hoitelemaan jotain asioita ja juteltiin Raimundin kanssa kaikista projekteista ja kuinka tarvitaan lahjotuksia, jotta saadaan rakennettua ja hankittua kaikenlaista tarpeellista kyläläisille. On niin absurdia, että meillä esimerkiksi Suomessa heitetään niin hyväkuntoista tavaraa pois, vailla mitään arvoa ja valitetaan vähän lisää kaupanpäälle, kun kangas ei tuntunut just sopivalta tai yksi hylly oli millimetrin liian vino (korostaen, u get the picture anyway). Täällä suurimmalla osalla on peltikatto höskäleitä koteinaan ja kaikki on hyvin.

Tultiin vapaaehtoiskylään ja laitettiin Raimundin kanssa juuri valmistuneeseen majataloon sängyt sisälle. Hetken päästä jouduin vaihtaa mun shortsit pitkiin housuihin, koska Magdan mennessä opettamaan englantia meidän kylän koululaisille, mä menin toiseen kylään temppeliin meditoimaan. Sovittiin Äiti Chin (nunna) kanssa, että saan käydä vielä valmisteilla olevassa temppelissä meditoimassa sillon kun haluan. Se alue on kuin jostain Avatarista mä lupaan.. Aivan mieletön ja Äiti Chille lahjoitettiin paljon hyvää puuta ja tästä puusta on rakennettu hänelle korkea talo, joka on siis aivan älyttömän upea. Talo on tukipylväiden päällä. Käytiin siellä ja ennen kun astuttiin portaista sisään Raimund varoitti, ettei oviaukossa olevan kynnyksen päälle saa astua – heidän uskonnossaan pidetään pahat henget niin pois talosta. Kun talo on kokonaan valmis, niin sinne muuttaa Äiti Chi ja hänen lähin apulainen. Siellä paikassa asuu maantasalla munkkeja ja nunnia, sekä paljon eläimiä. Munkit on miehiä ja käyttää oranssia vaatetta ja nunnat naisia, joilla on yllään valkoinen vaate – oli munkki tai nunna, niin tukka on ajettu pois.

DSC_7192
patsaan takana oleva iso puu on tehty käsin, jos oikein muistan, niin vain yksi ihminen on tämän puu luomuksen takana!! ajatella.. kaikki tarkat yksityiskohdat kaikki. Tää on myös täällä asuvien ihmisten tapa näyttää, että he osaavat tehdä asiat itse.

Kuvittele.. Jätettyäni kengät vielä keskeneräisen temppelin ulkopuolelle astun sisään. Ensimmäisenä vastaan tulee vähän viileämpi ilma, sekä lievästi kostean hiekan ja betonin haju. Joudun kumartumaan hieman, koska rakennelman tuki bambut (samanlaiset mitä suomessakin käytetään, kun jotain rakennetaan tai esimerkiksi kerrostalon ulkopuolta maalataan) ovat sen verran matalia. Edessä on pöytä, josta löytyy vettä, patsaita, kukkia, vihkosia (erilaisille mantroille oletan) sekä almujen keruu boxi. Pöydän takana on ripustettu ylös iso oranssi liina. Kierrän pöydän ja tukipylvään ja pääsen meditointi paikalle. Istahdan siihen bambuista rakennettuun kehtoon (tai enemmänkin muistutti ala-aste ikäiselle lapselle rakennettua sänkyä), yläpuolella on avattu sateenvarjo jonka alla olen, sen yläpuolella katto ja sen katon päällä istuu jätti Buddha patsas (nyt on puhe about 10 metrisestä patsaasta). Kehdossa vieressä on pramea patsas munkista, lautanen ja kynttilöitä. Ahh mikä rauha valtaa mielen ja kehon samantien. Hengitän syvään sisään…. hitaasti ja pitkään ulos.. toistan uudestaan.. uudestaan.. jalat ristissä päällekkäin, kädet makaa polvien päällä… nöyrä ja kiitollinen fiilis vyöryää hartioista lähtien pitkin kroppaa ja kyyneleet valuu. Kaunis hiljaisuus, ulkopuolella olevien lintujen hennosti värittämänä. Rauha, sallivuus, läsnäolo, riittävyys, täyteläisyys. Hengitystä rytmittää rauhallinen tahti, hiljalleen mieleen nousee paljon asioita, muistoja, epäselvyyksiä, luettuja kehonkieliä… Kunnes vaivun unen kaltaiseen tilaan ja herään sivuttain makaamasta kehdon päältä. Sama rauha vielä, on hyvä olla. Istun vielä hetken meditoiden, rinnassa jyskyttää rauhottunut sydän. Kaksi tuntia ja kolmekymmentä minuuttia. Aikaa ei ollut, mutta aika meni nopeaan. Oliko se paljon vai vähän? Siitä ei ollut kyse.
DSC_7194

Raimund ja Magda tulivat hakemaan mut temppeliltä. Mä vaan hymyilin, mulla oli niin täyteläinen olo, niin rauhallinen, niin hyvä olo. Hymy oli kasvoilla kuin tatuointi. Kävelen hitaasti, Magda valittaa jotain, en kuule. Aistin kyllä sen negatiivisuuden, mutten mene ollenkaan siihen energiaan mukaan. Ajettiin toiselle koululle, jonne mua hautajaisissa pyydettiin. Koko ajomatkan vaan hymyilin, vaikka sade iski vasten kasvoja, hymyilin korvasta korvaan. WAU mikä rauha. Kun saavuttiin koululle Raimund jutteli hetken opettajien kanssa. Tämä koulu on paljon hienompi, kuin se meidän kylän. Varakkaampi. Vielä sataa, joten nurtsille ei voi mennä, koska on aivan märkä ja siinä on isoja lätäkköjä. Jäädään sitten asfaltille, minä ja ”30” oppilaista, joita oli ainakin 60 :D. On siis otettava jälleen haastavampi ympäristö jumpassa huomioon. Esittäydyn thaimaaksi sa wat dii khrap, chan chyy Hanna! Jaan lapset isoon piiriin ja menen itse keskelle. Tehtiin hauska alkuverryttely ja kivoja liikkeitä ja leikkejä. Lopussa hieman joogattiin ja rentouduttiin hindikyykyssä. Jälleen ei yhteistä kieltä, mutta tää pantomiimi alkaa oikeesti jo sujuu ja lapset on välkkyjä! Niin kohteliaita, ihania ja upeita! Heidän nauru kyllä tuo valoa jokaisen sydämee. On helppoa käyttää joitaikin merkkejä, mitkä lapset ymmärtää. Esim kädet korville ja korvat hörölle, sormet kiikareiksi silmille ja vetoketjun vetäminen kiinni suusta. Tästä ne lapset innostuu tosi paljon ja toistaa perässä ja sitten on hiljaista. Oli ihanaa :). Loppuun vielä juoksin heittää femmat jokaiselle lapselle ja hetken vielä leikittiin yhessä. Lapset otti musta paljon kuvia ja videoita.. Se on outoa, sitä tekee monet muutkin täällä. Ymmärrän kyllä, ettei täällä paljoa länkkäreitä näy, tälläkin hetkellä taitaa olla Raimund, Magda ja minä ainoat. Vastaan ei oo ainakaan tullut muita. On varmasti tosi outoa heille.

tahi3
Raimund Wagner / Volunt2Thai
thai
magical moment I will remember this forever 🙂

Temppelissä oleminen rauhoitti paljon.. Tuli luottavainen olo. Onhan mulla suomen päässä paljon asioita auki, että mihin päin kulkea ja mennä. Sen tiedän, et uudet ja haastavat kokemukset on tervetulleita – eikä paikallaan hengailu. En halua tuoda niitä ’huolia’ tänne ollenkaan, mutta meditoidessa tuli luottamus ja usko, että vedän oikeat asiat puoleeni. Mä oon niin kiitollinen Äiti Chille ja Raimundille, että saan mennä sinne.. Tuo oli yksi asia, mitä toivoin löytäväni täältä. Paluu meditoinnin ääreen. On helpompi antaa muille, kun antaa ekana itselleen. Oon muutenkin huomannut kantavani tietynlaisia muureja ja alkanut oivaltemaan, mistä muurien juuret on lähtöisin. Kyse on siitä, kauanko niitä juuria itse ruokin – joku antaa siemenet, mitä päätän niistä itse kasvattaa? Tuntemukset, ajatukset, sanat, teot.. Voi kun näitä on niin helppo kirjottaa, todellisuus onkin muu juttu.

DSC_7195

Mutta näihin fiiliksiin, sawadikhaaa!

Hanna 🙂

OMA TREENAAMINEN?

  • way too easy! Täällä tulee liikuttua paljon skobilla tai autolla, mutta myös pyörällä,
  • Riisipussit painaa oikeesti paljon ja kun pitää huolen ergonomiasta niitä nostellessa niin saa hyvän treenin. Itse lähdin syväkyykystä ylös :D,
  • Mulla on Bodybalancen koreografioita paljon koneella duunin takia. Niitä on tullu tehtyyn ja sitten vielä dynaamisempi treeni perään,
  • Luovuus on oiva apukamu! Treenasin esimerkiksi suoria kärrynpyöriä autotien viivan päällä (ei oo mikää kauhee ruuhka täällä :D). Vedin leukoja ja vatsoja tässä meidän rakennuksen katon tukipidikkeessä (siin ei sais kyllä roikkua)… kaikkea sitä kekkaa, kun viittii,
  • Punneruksia voi varioida, vatsat ja selät tehdä seisten, roikkuen, maaten, istuen, hyppyjä, kyykkyjä, askelkyykkyjä…… Vau siinähän on jo koko kehon treeni!
  • JA mun lemppari jumppakirja, jossa hyviä vinkkejä kehonpainotreeniin:
  • DSC_7310
    Kehonpainoharjoittelu Movement Rajala/Härkönen

HAUTAJAISET

Lauantai 2.7.

DSC_7219
Piina ja Paniikki 😀

Uni tuli jälleen huonosti.. Vie aikansa, että tottuu tällaiseen kosteuteen ja kuumuuteen. Myös se, että toi heinäsirkkojen lauleskelu ja sammakkojen kurnuttelu ei ole mitään hiljaista puuhaa. Eikä katolla olevien lintujen duunailut, eikä myöskään sikojen röhkintä. Kaikista ei-hiljaisinta on, kun meidän pihalle tulee alta 10 uros koiraa, jotka taistelee – siis oikeesti ottaa matsia keskenään, yhden juoksuissa olevan naaraan takia. Ne vetää sitä rumbaa pitkälle aamuyöhön saakka. Ja meidän kuistilla on kaksi super söpöä pentua, toinen näyttää kultasennoutajalta ja toinen on saman värinen mut pystykorvat. Stressaan et isommat koirat nirhaa ne ja sit alan miettii Dio koiraa.. Annoin niiden koirien nimeks Piina ja Paniikki :D. Täällä jokaisella on koira tai useampi. Koirat ei saa olla sisällä, vaan on vapaasti ulkona, menevät miten sattuu mut kukin pysyy kyllä omalla reviirillään. Koirat nähdään likaisina, eikä moni niistä pidä mutta ovat hyviä vahteja öisin. Monilla ei ole varaa ostaa koiranruokaa, niin annetaan oman ruoan jämät. En yhtään tuomitse sitä miten täällä koiria kohdellaan, jos tulevat väärälle reviirille. Joku eläinten ylisuojelia olis jo repinyt pelihousunsa. Ymmärrän sen, että koiralle on näytettävä paikkansa, vaikka teen sen itse täysin eritavalla. Jos sellasta kohtelua ei olis täällä, niin eihän sitä uskaltais liikkua ulkona pelkäämättä koirien hyökkäystä. Enkä paljoa noita paijaile, kun ovat aivan täynnä kirppuja kavereineen.

DSC_7126

Tänään on lauantai eli periaatteessa vapaapäivä. Päätettiin Raimundin ja Magdan kanssa aamupalalla lähteen kiertelemään kyliä. Juteltiin eilen illalla Raimundin kanssa siitä, että menisin temppeliin meditoimaan ja tekemään kaikenlaisia temppelitöitä yöksi tai kahdeksi, joten nyt meidän suuntana oli mennä Äiti Chi nunnan luokse. Äiti Chi ei ollut paikalla, mutta törmättiin papan ja Raimundin kaveriin, joka kertoi että yhdessä kylässä on kuollut mummo ja hänelle järjestetään hautajaiset juuri. Tästä meidän suunta muuttuikin ja mentiin ekana kyseisen kylän temppeliin, jossa munkit ja kolme nunnaa saivat jonkinlaista valmistautumista hautajaisia varten. Istuin heidän takana temppelissä ja olo oli todella nöyrä.. Tällaisesta mä oon aina uneksinut.. Miten kaunista, vaikka monet tulevat aivan mitättömistä olosuhteista. Munkeilla oli hienoja tatuointeja ja olivat todella piristävä näky – Magda meni hieman lähelle yhtä munkkia ja se munkki oli heti ihan, että ”no no noo” nauroi ja nojautui taaksepäin (eivät saa koskea naisiin). Sieltä suunnattiin vähän matkaa eteenpäin, jossa kyläläiset olivat syömässä ja hieman juomassa hautajaisten kunniaksi. Koska monet ovat todella köyhiä täällä ja monella ei ole varaa yksin järjestää tuollasta tapahtumaa, niin jokainen vieras tuo lahjaksi rahaa. Tämä rahasumma ja tuojan nimi kirjoitetaan ylös ja heitä vastaavaisuudessa muistetaan. Meidät otettiin tosi hyvin vastaa, söin hieman ja join lasillisen kylmää kaljaa. Pian noustiin ylös ja munkit kantoivat ruumisarkun autolle musan soidessa taustalla ja me muut seurasimme heitä. Hypättiin mopediin ja kruisattiin hautajais paikalle.

DSC_7124
Hautajais valmistelut

Hautajais temppeli oli keskellä metsää. Siinä ei ollut ovia, vaan korkeita pylväitä joiden päällä oli katto ja alla lattia, muuten aivan avonainen. Munkit istuivat korkeammalla rivissä meidän edessä, heille tuotiin paljon lahjoja; limuja, mehua, vettä, wc paperia… Vieraat tulivat istumaan jalat poispäin osoittaen munkeista lattialle tai penkeille (meitä oli aika paljon). Me istuttiin lattialla ja meidän edessä olevat kolme mummelia kääntyi jatkuvasti meihin päin hihitellen ja tarjosi karkkia. Tilaisuudessa vieraille jaettiin jatkuvasti vettä. Vanhin munkki lausui pitkiä rukouksia, samalla me pidettiin kädet rukousasennossa rinnalla ja välillä kummarruttiin maata päin. Muutama muu piti puheita ja osoitti kunnioitusta mennyttä kohtaan. Raimund kertoi koko aika mitä tapahtuu, mutta jos totta puhutaan, niin olin niin häkeltynyt että puolet on jo unohtunut. Yhdessä vaiheessa munkki kertoi kuolleesta kaikkia hyviä asioita ja siitä miten hyvä ihminen hän oli ollut. 86 vuotias todella reipas ja auttavainen nainen, hänellä oli 7 lasta ja lapsenlapsia, koko kylä rakasti häntä – sen kyllä huomasi. Kuollut oli kylän ”tärkeän” henkilön äiti. Tämän vaiheen jälkeen päästiin voitelemaan lehdellä bensaa kuolleen päälle (tätä ennen munkeille oli jaettu valkoinen lanka, jonka he myöhemmin menivät laittamaan arkun ympärille).. Se oli hieman outoa, koska en tuntenut häntä mitenkään, enkä ketään muutakaan. Voitelin kuitenkin ja toin kädet rukousasentoon otsalle. Tunsin munkkien tutkiskelevat silmät sitä tehdessäni. Kun kaikki olivat voidelleet häntä, niin munkit veivät arkun keskemmälle metsää omalle paikalleen, jota ympyröi bambuista tehty pieni rakennelma. Tämän jälkeen, meille jaettiin kaksi erilaista tikkua; toisessa oli suitsuke sekä pieni kynttilä, toinen oli tehty paperista ja siinä oli kylän tunnusmerkki kukka. Nämä me vietiin haudan luokse, jotta se palaisi paremmin. Kun oltiin laitettu tikut haudan luokse, saimme ottaa lahjan (sain pikkuisen keltaisen fikkarin). Sitten hautaan lisättiin jotakin villaista ja sytytettiin tuleen ja en muista oliko tätä ennen vai tämän jälkeen, kun kuului 3 kovaa pamausta ja muutama nainen alkoi heittää karkkia jokaiselle ja vieraat juoksi hulluna karkkien perässä. Kuolleen vaatteet ja muu omaisuus poltettiin myös, sillä täällä ajatellaan niin, että tulemme maailmaan omistamatta mitään, joten lähdemme niin myös pois. Nyt tilaisuus oli ohitse ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

DSC_7133

 

13606966_602073163294342_3910104255695461964_n
Raimund Wagner/ Volunt2Thai

Olin todella läsnä niissä hautajaisissa, välillä tosin mietin että mä oon oikeesti täällä.. Munkkeja mun edessä, ihka aitoja eikä niitä epäterveellisiä ja lihottavia leivonnaisia. Tunsin monesti tutkiskelevat silmät itsessäni, mutta ei mulla ollut mitenkään ei-tervetullut olo. Raimund huomas kuinka häkeltynyt ja otettu olin, sanoi että tästä oppii paljon ja vaikka hän on ollut vastaavassa monesti (jokaiselle kyläläiselle pidetään samanlaiset – tosin noi oli astetta fiinimmät, koska oli tärkeä henkilö) niin jokainen kerta tuntuu yhtä maagiselta. Muutama itki hautajaisissa, tietenkin. Mutta tilaisuus oli enemmänkin iloinen, ihmisillä oli hyvä meno. Rupattelin muutaman vieraan kanssa, jotka puhuivat englantia hieman ja toinen heistä oli käynyt suomessa. Ja kelatkaa sitä fiilistä, kun oot far-faraway kotoa ja joku heittää sulle keskellä melkein viidakkoa ”mita kuuluu” —- – olin ihan et ööö !! No mutta joo Raimund jälleen kehui kuinka hyvin olin pitänyt lapsille jumppaa ja nyt mut kutsuttiin muihinkin kouluihin. Elikkä tulossa paljon kaikenlaista, but I say let it come :).

13606816_602073153294343_1683492440242351031_n
Raimund Wagner / Volunt2Thai
13590261_602073369960988_3840142360987081287_n
Raimund Wagner / Volunt2Thai

Raimund kertoi saksassa olevan sanonta, että tyyli millä hautajaiset kussakin maassa pidetään, kertoo paljon sen maan ihmisistä. Aloin miettimään Suomen tyyliä pitää hautajaisia. Hmm.. mulla itselläni ainakin monesti mietityttää niissä se, että ei saa olla liian hauskaa tai nauraa – tai sellanen fiilis on ympärillä. Ollaan hiljaa ja itketään, tai pidätellään itkua – aika sellaista kolkkoa. Ollaankohan me suomalaiset vähän liian vakavaa kansaa? Ollaan kaikki sitten mustissa ja hiljaa. Katsotaan pahalla, jos joku hieman tuo elämää elämättömään menoon. Eihän se ilo tarkoita, että epäkunnioittaisi mennyttä millään tapaa. Tarkotukseni ei oo millään tapaa tuomita mitään tai ketään, kunhan pohdin kulttuuriemme eroavaisuuksia. Vaikka me länsimaissa tiedetään paljon erilaisista asioista, niin ei meillä oo kyllä mitään varaa ajatella itsestämme paremmin kun muista. Sitten kun mä joskus heitän veivini, niin siellä kyllä on bileet ja kaikilla on hauskaa – juhlitaan sitä, miten upea kokemus tää elämä on! Mieletön motivaattori elää elämää niin kun oikeesti haluaa, eikä kituutella ”ihan ok:ssa” we can do it!

Take care ❤

Hanna 🙂

13567203_602073436627648_5105511435479875005_n
Raimund Wagner / Volunt2Thai

KYLÄSSÄ

Perjantai 1.7.

Muut vapaaehtoiset olivat jo lähteneet kun klo 7 luovutin unen suhteen. He olivat menneet papan kanssa viemään riisipusseja muille kyläläisille, mut me sovittiin eilen että mä voin pitää lepoa. Hengailin tässä talolla, siivoilin ja tutustuin ympäristöön, kunnes Raimund tuli hakeen mut skoballa (täällä ei paljoo kypäriä käytetä ja ovat kaikenlisäksi kalliita. Skobilla ajaa ihan junnut myös) päämajalle. Siellä laitettiin kahvetta ja juteltiin kaikenlaisista jutuista. Raimundilla on kova uratausta ja on lähtöisin itävallasta. Ymmärretään toistemme juttuja hyvin ja ajatellaan monista asioista samalla tapaa, joten juttua riittää. Sil on monta rautaa tulessa ja oikeesti haluu rakentaa näihin kyliin jonkinlaisen infrastruktuurin. Uskon et hyvät mielessä, miks muuten kituuttelis kaikenlaisten hankintojen suhteen, kun vois olla niin monessa paikkaa muuallakin. Tehnyt paljon hyvää kyläläisten puolesta ja hänestä todella tykätään täällä. Noh siinä rupatellessa muut vapaaehtoiset Shelly ja Magda saapuivat ja syötiin aamupala. Sen jälkeen lähdetiin riisipellolle ja ai että oli kiva kokemus (myöhemmin mulle naureskeltiin kylillä, koska olin siinä kirjaimellisesti niin paska :D)! Tääl on niin ihanaa, kun ajetaan jonkun ohi niin kaikki vilkuttaa! Todella tervetullut olo.

13567253_601128463388812_5255951331746591917_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

Tänään mentiin koululle, sinne missä tuun opettaa lapsille liikuntaa ja englantia. Tultiin sinne lounasaikaan ja syötiin todella hyvää safkaa. Kun meille tuotii ruokaa pöytää, niin kattamisessa ei saanut auttaa. Kysyin miksi ja Raimund vastasi, että jos kaikki koko aika auttaisi, niin mikä olisi sitten oikeiden työntekijöiden työ – he ovat ylpeitä työpaikoistaan. Ymmärrän kyllä. Siinä syödessä palaveerattiin Raimundin ja opettajan kanssa, että millon ja mitä teen lasten kanssa. Sovittiin, että heti tänään (olinko valmistautunu? EN) kun lapset on ruokailun jälkeen meditoineet 30 minuuttia – Kyllä meditoineet! Kouluhan täällä on harvinaista herkkua ja tämä koulu on temppelin lahjoittama, joten meditointi on osa opetusta. Koulussa ollaan 12 vuotiaiksi asti ja etenemis mahdollisuudet monilla lapsilla tyssää siihen, koska perheellä ei ole varaa kustantaa muita kouluja. Jotkut menevät siitä suoraan temppeliin opiskelemaan munkeiksi tai nunniksi, joka on ilmainen mutta sisältää elämän suhteen omat sääntönsä. Toiset auttavat perhettä työnteossa, lähtevät isompiin kaupunkeihin paremman elämän toivossa, ovat tekemättä mitään tai jatkavat eteenpäin. Volunt2thai auttaa opetuksen, rakentamisen ja hankintojen kanssa.

13501802_601175460050779_7898723706270707489_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

108 thaimaalaista lasta mun edessä. Englannin taidot ovat heikot. Jokainen silmäpari toljottaa mua ja mä en tosiaankaan ollut kerennyt suunnittelemaan vielä mitään, sillä tarkoitus oli aloittaa ohjaukset vasta ensi viikolla. No ei se mitään, extempore jutut on kivoja. Ohjeistin lapset isoon ympyrään, näyttämällä tuomastani frisbeestä mallia ja osoittamalla käsillä – aikamoista pantomiimia. Raimund ja opettaja auttoi hieman. Itse jäin keskelle ja siitä se sitten lähti. Tehtiin kaikenlaisia hyppyjä, venytyksiä ja liikkuvuutta parantavia liikkeitä. Sen jälkeen jaoin heidät 5 eri ryhmään ja annoin joko pallon tai frisbeen kullekin ryhmälle. Näiden välineiden kanssa leikittiin muutamia leikkejä, kunnes ohjeistin samat 5 ryhmää jonoon. Siitä lähti ehkä maailman äänekkäin ja hauskin viestikisa, mitä oon ikinä pelannut. HUH HUH kun 108 lasta ja 5 muuta aikuista vaan nauraa ja iloitsee.. wau mikä fiilis!!!! Pelin jälkeen lapset jäi istumaan, kiitettiin thaiksi, englanniksi ja suomeksi ja ohjeistin heidät luokkiinsa. Sitten alettiin suunnittelemaan Raimundin ja pää opettajan kanssa, et kuinka rakennetaan parempi temppuilualue, jotta saadaan Gymin antamat renkaat turvalliseen paikkaan ja jossa on helpompi opettaa vaikeampiakin temppuja. Pääsin vielä loppuun opettamaan 6 luokkalaisille englantia.

13524342_601175583384100_5416234621950484404_nKuva: Raimund Wagner / Volunt2thai

Shelly lähti tänään, jatkoi matkaa jonnekki päin maailmaa eli nyt ollaan täällä Magdan kanssa kahdestaan. Magda on 21 vuotias ja tulee latviasta. Hieman myöhemmin Raimund tuli ja kysy maistuuko thai kalja ja olin että mikä ettei :D. Siinä se ilta sitten menikin, Magda kyllästy meidän luovaan keskusteluun, mutta meillä jaarittelu senkuin vaan jatkui. Raimund oli todella tyytyväinen mun ohjaukseen ja sanoi ettei ole nähnyt vastaavaa. Hän haluu nyt viedä mua täällä joka paikkaan ja koko aika kehuu kaikille.. 😀 Sanoi uskomattoman upeita asioita ja tuun oleen niistä aina kiitollinen. Raimund anto mulle todella hyviä vinkkejä monien asioiden suhteen, joista oon super kiitollinen.

DSC_7202
maailmansuloisin Juli 🙂

Nää lapset täällä on todella suloisia, hymyileviä, iloisia, täynnä energiaa. Älyttömän ”elämän fiksuja” tai mitens sen nyt sanois.. Taitavia käsistään ja tietää paljon viljelystä, rakentamisesta, kuinka pitää huolta vanhuksista, ruoan laitosta.. pienet lapset auttavat niin vanhempiaan kuin isovanhempiaan. Kaikille on jotain työtä – vanhukset eivät vaan makaa lahnoina paikoillaan odottaen kuolemaansa, eikä lapsilta paapota aivoja pihalle. Meillä on paljon opittavaa. Sivistyksen suhteen asiat on taas erilailla. Se nyt on ymmärrettävää, kun katsoo millä tasolla elämä täällä on. En kyllä sano, että tää olis yhtään huonompi – monella tapaa mun mielestä paljon parempi kuin länsimaissa. Ehkä paras olis ottaa juttuja vähän sieltä täältä, mut on kuitenkin upeaa et aina voi oppia uutta toiselta – oli se toinen missä asemassa vaan ja minkä ikäinen tahansa.

Huomenna tulee kokemus joka veti hiljaiseksi… Todella. Enkä tosiaankaan ikinä voinut kuvitella et pääsisin vastaavaan. Uskomatonta ja kaunista kaikessa maagisuudessaan.

Tzöö kan phrung nii khrap!

Khoop khun khrap ❤

Hanna 🙂

MISSÄ OLEN JA MIKSI

  • Koillis-Thaimaassa, Ban nong phong Udon thani,
  • Löysin Volunt2thai:n sivustolta HelpStay, jonne eri vapaaehtoisjärjestöt voivat jättää ilmoituksensa ja vapaaehtoisiksi aikovat sitten etsiskelevät niitä,
  • Kuten Raimund on fiksusti sanonut, että ”vapaaehtois” – sana on nykyään iso bisnes ja aikamoista bullshittiä. Hän aikoo muuttaa jossain vaiheessa oman järjestönsä nimen niin, että ymmärretään tämän olevan oikeasti projekti kyläläisten hyväksi (paljon työtä, eikä mitään elefanttien silittelyä),
  • Tehtäviä on erilaisia ja suunnitelmat saattavat muuttua ihan hetkessä, koska tämä on projekti ja auttamisalue tehtävineen on laaja ja myös itse vapaaehtoiset saavat ehdottaa idiksiään,
  • Pitkään olen puhunut, että haluan auttaa ja päästä kasvamaan paikkoihin, joissa opin kiitollisuudesta ja elämästä vielä enemmän – astumalla ulos omasta mukavuus kuplasta.

MATKALLA

DSC_7096
Fly away!

 

Nyt ollaan ja kaukana sivistyksestä. Mun pahimmissakaan painajaisissa ei oo ollu näin paljoo ötököitä.

Matka oli kyllä pitkä, mut ei missään vaiheessa haitannut mikään. Tai en ainakaan muista. Keskiviikkona lähti lento klo 17:35 uudella koneella Airbus jotain. Ihmeellistä kuinka toi 10 tunnin matka tuntu tosi lyhyeltä ja tuskattomalta verrattuna lyhyempiin matkoihin. En nukkunut koneessa ollenkaan, mun vieressä ollut kyllä nukku. Ei voinu erehtyy. Bangkokin lentokenttä on niin iso! Ja tosi monella on musta tukka! 4 kerroksesta löysin Thai lentoyhtiön toimiston, josta kävin ostaan lipun Udon thaniin (1980 bhatia, n 60e). Kello on 8 ja lento lähtee 14:35. Eli ei muutakun penkille jumittaa. Siinä jumittaessa tutustuin reppumatkustajaan, joka oli ollut pari viikkoa thaimaassa ja nyt matkalla vietnamiin kuukaudeksi ja sieltä vielä etelä-koreaan kaheksi viikkoo. Juteltiin hyvin diipeistä asioista, molemmat mietiskelee oman elämänsä suuntaa, joten oli helppo samaistua. Mut jännästi oivaltelee asioita, kun ei oo niin sidoksissa siihen omaan ympäristöön.

DSC_7099
Finskin lennolle sai ottaa 23kg laukun mukaan, mut thaimaan sisäisellä lennolla raja oli 20kg.. Siinä olikin urakka saada painoa jaettua. Pikku reppuun mahtuu yllättävän paljon, kun koittaa ja päälle jätin topin, t-paidan, svetarin ja vyötärölle hupparin :D.

Lento Bangkokista Udon thaniin meni nopeasti, tunti vain kesti lentää. Udon thanin kenttä on tosi pieni, joten ei ollut eksymisvaaraa. Ei ollut mitään hajua, et minkä näköistä porukkaa oli mua vastassa. Hetken kuitenkin ooteltuani nainen, joka esittäytyi Liliksi tuli mun kuva kännykässään ”are you this girl?” vastaan,eli homma hoidossa ja ei muuta kun autoon. Liikenne oli vähintäänkin kaikkee muuta kuin suomen, auto oli iso ja Lili, joka sitä ajoi oli hyvin pieni kooltaan. Vähän pelotti, mut olin liian väsyny et olisin pelänny sen enempää. Udon thanista Ban nong phongiin on 17 kilometriä, matka tuntu tosin pidemmältä koska ei ollut mitään hajua minne mennään – välillä kyllä kävi mielessä et missä mä oon ja mitä ihmettä mä oikeen teen täällä. Pysähdyttiin katu markettiin, jossa ihmiset oli aivan super ihania! Paljon toljottavia silmäpareja ja hymyileviä kasvoja. Se mikä pisti silmään, oli se kuinka ihmiset täällä hymyilee myös silmillään. Ban nong phongiin saavuttua tultiin Lilin koti talolle, joka on periaatteessa meidän ”päämaja”. Siellä sain mukavan vastaanoton järjestön perustajalta Raimundilta ja heidän lapsilta, mamalta ja papalta. Pääsin vihdoinkin suihkuun! Aloin ninjailee heti Raimundin 9 vuotiaan Niki pojan kanssa :D.

DSC_7102
Perillä! ”Päämajan” keittiössä 🙂

Tää vapaaehtois”kylä” on vielä rakenteilla, mut mun mielestä todella hieno, kun miettii et mihin olin valmistautunut. On suihku (tai betonia ja hana), wessat, hyvät sängyt (super kovat vaan), kolme eri taloa ja tilaa ympärillä. Ja isohko terassi. Yhtä taloa vielä rakennetaan ja itseasiassa tällä hetkellä kirjoitellessani on tuolla rakennusurakka jo alkanu (joka kesti yhden päivän HUOM yhden päivän!! eikä oo mikään savimaja). Kuitenkin shokki oli kova kun pääsin talon sisään. Mä lupaan, olin niin valmis lähtee takas kotiin :D…. kuinka monta ÖTÖKKÄÄ voi olla olemassa??? Tääl on ihan helvetisti niitä, on hämistä, koppakuoriaista, kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä, kärpäsiä, hyttysiä, liskoja, tuhat jalkasia…. ja siis niit on paljon erilaisia. Olin ihan kauhuissani, ihan kauhuissani. Onneks sängyissä on verkot. Mut ekana yönä nukuin pari tuntia, eli paljon univelkaa alla. Ja varmasti se, et sato kaatamalla ja heinäsirkat laulaa kajarit täysillä ja katolla on joku tsiljoona linnunpesää myös vaikutti :D. Linnunpaska haisee, haisee tälläkin hetkellä. En pääse sitä hajua karkuun.

No mutta kaikki hyvin. Alku shokki selätetty ja asiat alkaa selkiintyä. Nyt on sadekausi ja mätäkausi – mulla aukes heti parit haavat ja pitää olla varovainen, ettei niihin mene helvetin kärpäsiä, jotka munii inee. Ilmasto täällä on tällä hetkellä todella kostea, soijjjaa pukkaa ihan vaan tässä istuessa. Asteita on päälle 30 ja välillä sataa. Ei yhtään haittaa sade, se virkistää mukavasti ja siis kun tääl ei missään nimessä ole kylmä. Hikinen 24h. Huomenna mennään riisipellolle ja koululle. Niistä lisää siis uudessa postauksessa!

Kiitos ja kumarrus! Khop khun ka ❤

Hanna 🙂

Matkalaukussa/repussa:

  • makuupussi, pyyhe, väljiä vaatteita (ihan parit shortsit ja topit, koska varsinkaan temppeleissä ei saa näkyä jalat eikä olkapäät),
  • kirjoja, paperia, kyniä, puukko, monitoimi puukko tsydeemi :D,
  • muutamia ravintolisiä (tuun karvasena, pallit omistavana ja matalaäänisenä takas hahaha just kidding), särkylääkkeitä, harja, pinsetit, sakset,
  • rahaa, kortti, passi, kone, laturit, toinen puhelin,
  • jotain rasvoja, ea-pakkaus, antiseptinen aine, käsidesi, dödö, saippua, shampoo, hoitsikka, hyttysmyrkky,
  • lahjoja koululaisille ja Raimundin perheelle,
  • Gymi lasten ja nuorten kuntoklubilta voimistelurenkaat lahjoituksena koulun lapsille 🙂

Ennen matkaa:

-Rahan säästö, paljon töitä ja asumis muutoksia,

-Vakuutus asiat kuntoon,

-Mastercard credit/debit -tilin luominen (en oo ennen tartennut credittiä sen kummemmin)

-Rokotteet, muut kunnossa paitsi hepatiitti A ja japanin aivokuume – näidenkin otto meni super hilkulle – makso hyvän summan, mut mieluummin näin päin.

-Yhteydenpito Volunt2thaihin, sinne cv:n + motivaatio kirjeen jne lähettäminen ja tietysti asioista selvää ottaminen,

-Thai -kulttuuriin tutustuminen

-Viisumia en tarvitse, koska olen alle kuukauden (29 päivää)

-Paljon hankintoja, bye bye mani

-Volunt2thai ABC kirjeen tulostaminen, jossa tarvittavat numerot ja osoitteet ja infot mitenkä pääsee Udon thaniin

-Muita järjestelyjä suomen päässä,

-Ystävien kanssa hengailu 🙂 guuman kollin hiplailu.. hahahha sorryyyyy 😀