Vege pizzaa ja temmellystä

Tänään suunta kääntyy takaisin etelä-pohjanmaalle, mutta ennen kotipysäkkiä vietämme viikonlopun mökillä. Tosin Jukka koukkaa lauantaina Seinäjoen Crossfit salille pitämään käsilläseisonta workshopin. On ollut ihanaa olla takaisin tutuissa paikoissa täällä stadissa, mutta on kiva päästä takaisin Jalasjärvelle.

Sen lisäksi, että ensi viikolla alkaa jälleen salimme Movement Jalasjärven tunnit, niin on kaksi jännää asiaa tulossa: kehittämäni lasten tunne- ja tietoisuustaitoja opettava Tietoinen Temmellys pääsee Jalasjärvellä olevaan eskariin sekä Jalasjärven ala-asteelle! Tämä on aivan uskomatonta! En olisi ikimain konseptia luodessa uskonut, että tulisin tekemään sitä vastaavissa paikoissa – vaikka vastaaviin paikkoihin sitä halusinkin! Dream come true! Minua haastateltiin Temmellyksen tiimoilta lehtiartikkeliin (ja itseasiassa päästiin mukana olleiden lasten kanssa lehden kansikuvaan) ja sen jälkeen olenkin saanut siitä paljon erilaisia yhteydenottoja. Temmellys ei ole pelkkää joogaa ja mindfulnessia, vaan se sisältää aivan oman sekoituksen erilaisia ainesosia. Jooga osuutta pääsinkin ohjaamaan Elixiriin yhteistyössä Neuvokas perheen, Innostun liikkumaan sekä Meri Mortin (liikkeet perustuivat hänen kuvittamiin joogakortteihin) kanssa. Jos kaipailee kivoja joogaharjoitteita tehtäväksi yhdessä lasten kanssa, niin tässä linkki videoihimme: Eläinjooga

41678538_10156757925242958_8597710802088099840_n

Temmellyksestä tulen kirjoittelemaan vielä lisää tuonnempana, mutta nytten tämän herkullisen vege pitsan reseptiin! Halusin loihtia jotakin herkullista ruokaa sen kunniaksi, että kehittämäni konsepti pääsi edellä mainittuihin paikkoihin. Tämä pizza on helppo ja nopea tehdä, eikä tässä ole paljoa hiilareita. Pitsan voit maustaa oman makusi mukaan. Minä maustoin sen kokeilun kunniaksi tomaattipyreellä, itse tekemällä kurkuma valkosipuli marinoidulla tofulla, vegejuustolla (kumppanin puolella on ihan normi juustoa), muru kauravalmisteella, pippurilla ja tomaateilla – herkullista tuli ja kaikki meni! Ja hei, jos et ole vielä testannut Eloveenan Muru kaurajauhista, niin big thumbs up sille!

VEGE & GLUTEENITON & VHH PIZZA:

-> Aseta uuni 200 asteeseen ja valmista pohja:

Pohja:
-3 munaa,
-1dl soijajogurttia (tai kaurajogurttia tai muuta)
-1dl mantelijauhoa (olen koittanut tätä myös kookosjauhjolla sekä Voima-papu härkäpapujauholla -> silloin tarvitset enemmän jogurttia sekaan, sillä härpäpapujauhot imevät enemmän nestettä)
-2 rkl psylliumia
-hitusen suolaa
*laitoin pohjan sekaan vielä hitusen kurkumaa sekä oliiviöljyä (tämän voit jättää kokonaan pois tai voit haluttaessa lisätä siihen esimerkiksi pinaattia)
-> Pohjassa on n. 4g hiilihydraatteja (jos käytät mantelijauhoja).

=> Vatkaa munat ja jogurtti yhdessä, sekä muut aineet keskenään. Yhdistä nyt eri seokset sekoittaen. Lusikoi seos uunipellille ja tasaa lastan tai lusikan avulla. Pohja levittyy hyvin ohuelti uunipellille – jos haluat tehdä runsaamman pohjan, niin lisää silloin jogurttia ja mantelijauhoja. Pohja kohoaa hieman uunissa. Laita nyt valmis pohja lämmenneeseen uuniin ja anna olla siellä 10-15 minuuttia.

Täyte:
-Tomaattipyre
-Oman maun mukaan, esimerkiksi: tofua, katkarapuja, Murua, nyhtökauraa, nyhtöhernettä, kanaa, kalkkunaa, valkosipulia, tuplajuusto.. Miten itse tykkäät olit vegaani, vege tai sekasyöjä.

Kun olet ottanut pohjan pois uunista, lisää tomaattipyre ja muut täytteet ja laita vielä hetkeksi uuniin. Voit vielä lopuksi laittaa päälle yrttejä tai esimerkiksi rucolaa, jos tykkäät.

NAUTINNOLLISIA JA TERVEELLISEMPIÄ PIZZA HETKIÄ ❤

Hanna
@movewithhanna

 

Vegaani pähkinäjuustokakku

Syyslomalla ollaan ja tultiin jalasjärveltä kauniaisten kotiin sitä viettämään. Movement Jalasjärven touhut ovat menneet hienosti ja siellä olevat asiakkaat ovat kyllä aivan mielettömän upeita! Juuri laitettiin uudet marraskuun kurssit myyntiin ja vastaanotto ollut jälleen innokas! Ollaan saatu todella hyvää palautetta, mutta ennen muuta parasta on se fiilis niillä tunneilla :). Usein mitä kuulee sanottavan on vastaavaa: ”näiden tuntien jälkeen kroppa on ihanan auki, vaikka oltaisiin tehty aika haastaviakin liikkeitä!”, ”te ohjaatte todella perusteellisesti asiat ja välillä tuntuu ettei tee sen ihmeempiä, mutta silti kehossa on jatkuvasti vain parempi olo!”, ”kun oon alkanut käymään täällä, niin ei ole ollut enää tarvetta käydä hierojalla”. Wau, upeeta ❤

Oli hauska palata takaisin stadiin omille kotihuudeille. Mentiin eilen Jukan kanssa pitkästä aikaa treffeille, nyt kun ollaan perustettu yhdessä sali etelä-pohjanmaalle ja tehty paljon töitä yhdessä, niin on hyvä tehdä muutakin. Löysin ihastuttavan ravintolan töölöstä ja itseasiassa ollessani töölön koulussa töissä, kävelin useasti tämän ohitse. Ravintolan nimi on KuuKuu ja voin suositella! Tykkään töölöstä ja varsinkin tuosta puolesta, mikä on lähempänä kamppia – sinne voisin jopa harkita joskus muuttavani! Kotiin tultaessa iski herkkuhimo, joten päätin leipoa herkullista pähkinäjuustokakkua ja viedä osan myös faijalle, kun sillä oli juuri synttärit. Leivoin kakun illalla ja annoin sen tekeytyä jääkaapissa yönyli – jaksaessa odottaa herkkuja, maistuu ne herkullisemmilta :).

Muuntelin alkuperäistä ohjetta paljon (linkitän sen mukaan). En leivo perinteisiä vehnämaitosokeripommeja, vaan teen terveellisempiä versioita (olen syystä hyvinvointialan yrittäjä). En kuitenkaan saarnaa kenellekään, jos joku sellaisia tekee, koska jokainen valittakoon itse mistä tykkää ja miten tykkää. Itseasiassa tämän kakun tähden ostin ensimmäistä kertaa steviaa, sillä en tykkää käyttää mitään sellaisiakaan ja sitäkin laitoin todella vähän (olisi voinut jättää ostamatta, sillä kakku ei ainakaan mielestäni tarvinnut yhtään lisää sidosainetta tai makeutta). En käytä lisättyä sokeria, enkä ole sitä käyttänyt sitten ala-aste iän. Sokeri on maku mistä en pidä, mutta kyllä syön välillä sokerillisia herkkuja (ja ihan normi ruokaa, missä sokeria on monessa eri muodossaansa). Muissa raaka-aineissa oli jo valmiiksi sokeria, joten suosittelen tsekkaamaan kokonaisuutta ennakkoon. Tämä ei ole mikään terveyskakku, oli se sitten miten vegaaninen ja gluteeniton tahansa. Halusin koittaa tätä nyt kuitenkin, koska tiedän, ettei me tätä kahdestaan tulla syömään. Kakussa on paljoltikin sokeria, hiilareita, rasvaa ja suolaa, kun summaa kaikki käytetyt tuotteet yhteen. Mutta on tämä alkuperäisohjetta terveellisempi!

VEGAANI JA GLUTEENITON PÄHKINÄJUUSTOKAKKU:

44154300_10156836970422958_8391232581500141568_n

Tarvitset:
-n.24cm irtopohjavuoka tai ihan perus vuoka, jos koet ettei ole tarvetta irrottaa kakkua vuoasta tai voit tehdä näitä pienempiin muotteihin,
-Leivinpaperi,
-Keittiövaaka (ellet tykkää laittaa silmämäärin – itse teen näin),
-Sähkövatkain,
-2 eri kippoa,
-raaka-aineet:

Pohja:
-n.300g Digestive keksejä (olisi voinut olla vähän vähemmänkin. Ostin Tescon gluteenittomia digestive keksejä n. 2.40€ ja yhdessä paketissa on 160g. Kaksi pakettia riittää hyvin ja jää ylimääräistä).
-n.3-4 teelusikallista kookosöljyä (jos pohja jää kuivaksi, niin laita lisää)

= murskaa keksit pussissa aivan pieneksi. Nämä käyttämäni keksit jäivät kuiviksi, joten lisäsin pussiin vettä sekaan ja imeytin sitä keksimuruihin (huom. ei liikaa, etene rauhassa veden lisäämisen kanssa). Keksin on oltava sellaista, että pystyt tekemään siitä käsin kiinteän pallon ja se pysyy muodossaan. Lisää öljy imeyttäen, laita irtopohjavuoan pohjaan leivinpaperi ja aseta sen reunat takaisin, painele keksipohja vuokaan. Painele kunnolla, jotta keksipohjasta tulee kiinteä ja vankka.

Täyte: 
-2 purkkia Plantin kauravispiä (jos et ole gluteenittomana Plantin kauravispistä varma, niin korvaa se yhdellä purkilla Alpron Vispiä. Alpro vispi on löysempää, joten lopputulos on hieman löysempi )
-2 pakettia Violifen maustamatonta creamy original ’tuorejuustoa’
-1dl sileää ja makeuttamatonta maapähkinävoita
-1/2-1 tl vaniljajauhetta
– n.1rkl steviaa (ensi kerralla kun teen, niin jätän tämän kokonaan pois)

=vispaa kauravispi kuohkeaksi sähkövatkaimella. Notkista tuorejuusto ja maapähkinävoi sähkövatkaimella. Lisää kuohkea kauravispi ja tuorejuusto-maapähkinävoi sekoite yhteen ja sekoita jälleen. Lisää muut ainekset sekaan sekoittaen. Laita valmis seos pohjan päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Pinnalle:
-30-50g tummaa suklaata
-ripotellen suolapähkinöitä

= sulata tummasuklaa hellalla vesihauteessa tai mikrossa. Suosittelen aloittamaan pienestä määrästä ja lisäämään sulaa suklaata tarpeen ja oman maun mukaan. Kaada sula suklaa nyt jääkaapissa olleen kakun päälle ja ripottele suolapähkinöitä oman maun mukaan. Kakku on valmis ja ei muuta kuin herkuttelemaan!

Ensi kerralla aion muokkailla ohjetta alkuperäisestä vieläkin runsaammin. Ajattelin testata niin, että laitan kauravispiä 1,5dl ja tuorejuustoa saman verran. Jätän maapähkinävoin laittamatta (peittyyköhän vegaanisen tuorejuuston maku ilman tätä?) ja ripottelen päälle enemmän pähkinöitä ja suklaata. Miten korvata nuo digestive keksit terveellisemmällä? Ei muutakun testailemaan siis!

Alkuperäinen ohje (kannattaa tsekata sivu, hyviä juttuja ja varsinkin vegaanisista tuotteista!): kamomillankonditoria

~rasva: 237,8 44228398_10156836970217958_4917140871293435904_n~sokeri: 98,2
~hiilarit: 283,3 (jos sokerit otetaan pois, niin 185,1g)
~suola: 6,7
Tumman suklaan, kookosöljyn ja päällä olevien pähkinöiden ravintosisällöt ei ole laskettu mukaan, joten hieman miinuksella em. laskut.

Sallitaan itsellemme herkkuhetket, silloin niistä pääsee oikein kunnolla nauttimaan ❤ Ja jaetut herkkuhetket tuplaa nautinnon!

ps. kakku on HERKULLISTA!

❤ Hanna