Kyllä

Perjantaina koitti paluu muutaman viikon mökkireissulta, kotiin koukattiin Pori Jazzin kautta. Lauantaina oli tiedossa Jorin ja Ritan häät.

Alkuun näytti, että myöhästymme paljonkin, mutta missasimme vain hitusen alusta. Päästyämme kirkkoon minut valtasi suunnaton rauha. En ole koskaan ollut mikään kirkko henkilö tai uskovainenkaan, tai ainakaan minkään tietyn uskonnon, mutta kirkoissa minut valtaa usein turvallinen tunne. Kirkot ovat kauniita ja uskonnoissa jokaisessa on puolensa. Vaikken ehkä käytä ’Jumala’ nimeä, niin uskon silti ihmistä suurempaan, kuten luontoon ja universumiin. Usko luontoon on ollut ihmisillä jo aikojen alusta asti. Uskon myös karmaan, siksi haluan panostaa hyväntekemiseen ja itseni kehittämiseen..

cofPappi oli ihana, ilmiselvästi hääparin tuttuja. En muista koska olisin nauranut niin paljon kirkossa! Ensimmäistä kertaa kuuntelin mitä pappi puhui, sanat tuntuivat resonoivan aivan eri tavoin kuin koskaan aikaisemmin. Tajusin mistä on kyse; sopimuksesta. Sovitaan, että pidetään huolta itsestä, toisesta sekä parisuhteesta, niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Rakkaus ei ole vain hyviä päiviä varten, vaan se on se voima, mikä auttaa selviämään ne huonommatkin hetket. Rakkaus on se, mikä herättää miettimään toista ja katsomaan asioita hänen näkökulmasta – haluaa ymmärtää toista. Rakkaus on se, mikä herättää miettimään omia tekoja ja sanoja – haluaa ymmärtää itseään. Jos sallii, niin rakkaus pitää huolta silloin, kun on väsynyt tai hieman eksynyt. Rakkausliitossa ehtii varmasti tapahtua yhtä sun toista – kyse ei olekaan siitä, vaan siitä, miten vahvaa rakkaus molemmin puolin on. Rakkaus antaa anteeksi. Rakkausliitto on kahden ihmisen yhteinen matka, missä tehdään valintoja, opitaan, tutkitaan, kasvetaan ja ennen muuta antaudutaan muutoksen virtaan, yhdessä. Elämässä jos jokin on varma, on se, että se muuttuu. Mitä tiukemmin yrittää ajan pysäyttää, sen suurempi vastus on. Rakkaus soljuu virtauksen tavoin. Se ei sido, omista, pienennä toista, estä tai riko.

Rakkaus opettaa. Haluan olla parempi toiselle ja itselleni. Mikään ei ole itsestäänselvyys. En opi tuntemaan toista koskaan täysin, en edes itseäni. Olemmehan me ihmiset aivan älyttömän monipuolisia, täynnä potentiaalia ja muuttuvia. Koen itseasiassa, että ajatellessani tuntevani toisen täysin, kavennan näköalaani. Mielestäni on tärkeää muistaa, että parisuhteessa on kaksi, ei vain suhde. Kaksi, jolla on omat, sekä yhteiset unelmat ja tavoitteet. Välimatka, muutokset tai kriisit eivät pääse vahvan ja alati kehittyvän parisuhteen väliin, vaikka saattaakin molemmissa tuntua. Ehkä me ihmiset kriiseilemme välillä vähän turhankin pienestä ja otamme vaikutteita esimerkiksi todella huonoista saippuasarjoista. Kun luottaa, että elämä kantaa ja asiat menevät luonnollisessa rytmissään, niin voi jättää kriiseilyt sikseen. Olla läsnä itselle ja toiselle, sen sijaan, että miettii mitä Brooken ja Ridgen kävi, kun heillä oli sama tilanne (jaksossa nro. 1 000 000). Mitä uutta tämä kokemus tuo ja minne tämä meidät vie? Minkälainen meidän yhteinen matka on?

cofHäissä oli ihanaa, oli mukava istua pöydässä missä oli paljon liikunta-alan ammattilaisia (Jori ja Rita, eli hääpari, ovat molemmat alalla). Monta käsilläseisojaa löytyi myös. Sulhasen isä piti aivan älyttömän kauniin puheen, kyynelethän siinä valui. Iltaa kohden siirryttiin tehtävä osioon, missä Jori valitsi meidät tiimiinsä. Päästiin heittäytymään oikein olan takaa, kuten twerkkaamaan lavalla muille vieraille! Näin Jukassa aivan uusia puolia ja rakastuin entistä enemmän. Aloin pohtimaan, että miksi joskus ihmiset heijastaa toiseen omia heikkouksiaan tai pelkojaan ja sitä kautta yrittää kontrolloida toista. Olen niin onnellinen siitä, että meillä ei ole ollut sellaista tässä suhteessa. Sellaista, että jompikumpi olisi sanomassa toiselle ”älä viitti”, ”lopeta sä nolaat mut”, ”et sä voi tehdä niin, sä voit loukata ittes.” Kukaan ei omista ketään, vaikka olisikin parisuhteessa saatika avioliitossa.

Jukan kanssa tanssiessa astetta romanttisemmin, kuin twerkaten, tunsin että Jukalla on sydämen päällä jotakin. Katse oli hyvin intensiivinen. Hetken päästä Jukka kysyikin:
tuutko vaimokseni?
– kyllä, mutten halua avioliittoa, vaan jonkin meidän ihan oman liiton.

Illalla juteltiin lisää. Meistä kumpikaan ei halua (tällä hetkellä) sitoa avioliittoa, vaan jonkin sellaisen, mikä tuntuu omalta. Avioliitto on kaunis asia, mutta itse koen, että sitä voi sitoutua muinkin tavoin – vaikkei se vaikuttaisi yhteiskunnallisesti samoin. Voimme kuitenkin käydä vaihtamassa sukunimemmekin (mitä ollaan mietitty, mutta Jukan oikeaan sukunimeen, eikä aikanaan suomennettuun) ja pitää sormuksia, jos tahdomme. Vain mielikuvitus sinällään on rajana, kunhan se sopii meille molemmille, koska tässä suhteessa on me kaksi, ei muita. Muut ovat vapaita tekemään miten itse tahtovat ja toivon, että jokainen tekee niin, kuin oikeasti haluaa, eikä vain siksi, koska ’pitää’ tai kun muutkin tekevät.

ptfbtyHauska miten tällainen asia voi vaikuttaa, sillä en tosiaankaan ajatellut, että se vaikuttaisi! Olo on vakaampi, kokonaisempi. Suhde on ottanut uuden asekeleen ja se tuntuu molemmissa. Jukka on alusta asti ollut mun kanssa niin, että ollaan yhdessä hamaan loppuun asti. Mä taas oon ollut niin, et edetääs nyt kuitenkin kuukausi kerrallaan (koska pelkään, että suhde loppuu – eikö olekin absurdia?). Olen saanut työstää paljon luottamusta ja sitä, että jokainen riita ei tarkoita, että nyt erotaan. Mulla on ollut paksut muurit, siis todella paksut ja Jukka on ainoa, joka on päässyt niitä murtamaan ja auttanut mua luottamaan. On mulla edelleen hölmöjä pelkoja ja uskomuksia, mutta niillä on ollut joskus tärkeä rooli itseni suojelemisessa. Vaikka tiedostan nykyään, etten niitä tarvitse, silti irti päästäminen vie aikansa – vai kaiketi uuden rakentaminen, niin ettei tuullessa lähde perusteet irti.

PS. tämän haluan sanoa: edetkää juuri siihen tahtiin, mikä on teille sopiva. Edettiin Jukan kanssa hitaasti, mutta varmasti. Meni hetki, kunnes päästin Jukan edes hitusen lähemmäksi, mutta Jukka kesti sen ja pysyi vahvasti mukana. Tuli myös vaihe, kun lopetettiin juttumme, mutta eihän se kauaa kestänyt. Meidän suhteen alku oli mulle todella rankka, mutta oli se myös ihanaa aikaa. En kokenut, että riitän Jukalle ja yritin keksiä kaiken maailman tekosyyt, miksi emme ole hyviä toisillemme. Latelin Jukalle usein kaikki omat ’virheeni’; että kato nyt, en ole täydellinen ei mun kanssa voi olla. Käytiin pitkiä keskusteluja ja estin tunteitani pääsemästä pinnalle. Enkä tosiaankaan halunnut muuttaa yhteen tai ikimain kihlautua. No mutta, näitä juttuja sattuu, kun löytää toisen puoliskonsa, lopettaa itsensä huijaamisen ja liiallisen suojelemisen – sekä sallii itselleen onnen ja rakkauden. Olet onnen arvoinen, me kaikki olemme. Sen kun tajuaa haluaa tehdä vielä enemmän hyvää. Ja ymmärtää, että ei se onni tarvitse pauketta ja väriloistetta, vaan läsnäoloa, kiitollisuutta ja erilaisia näkökulmia. Ennen luulin, että rakkaus hupenee päivä päivältä, mutta nyt tiedän, että se syvenee joka päivä.

On hyvä antaa aikaa, sillä me ihmiset olemme oikeasti aika hitaita ja kun on tosi kyseessä, ei ole kiire.


Hanna

Jukka Rajala

Kun sinut ensikertaa tapasin,
Tiesin, loppuelämäni kanssas jakaisin
Kasvosi kauniit, hymysi lumoava,
nyt mieleeni ikuisesti tatuoituna
Elämä antoi mulle asian arvokkaimman,
ikuisen rakkauden ja ystävän parhaimman
Joka aamu olen sinusta kiitollinen,
joka ilta onneen nukahtaen
Elämän pienistä lahjoista yhdessä nauttien,
Kulta, lupaukseni sulle on ikuinen

👉🏻💍😘”