Kohti uusia tuulia

cofNyt kun on kertonut kaikille tästä muutosta, niin meille taitaa olla tulossa sinne jonoksi asti vierailijoita! Hah-haa, ei muutakun sinne vaan, tilaa löytyy! Ja on tullut kutsuja lähialueella toimiville kuntokeskuksille /saleille/studioille ynnä muille pitämään erilaisia workshoppeja ja touhuamaan yhteistyöjuttuja. Jukan Movement system koulutuksille on myös tehty tilauksia. Toivottavasti aika riittää kaikkiin yhteistyöpyyntöihin ja päästään tutustumaan laajemmin sekä saamaan uusia kokemuksia eri tiloissa. Ollaan oltu niin kiitollisia siitä, miten tervetullut olo on tullut!

Viime viikon alku meni hujahtaessa ohi, oli sen verran kaikkea ettei meinannut ihan koppia saada. Pienimuotoinen riitakin pääsi Jukalle ja mulle tulemaan. Molemmat on tehnyt nyt paljon duunia, ottanut asioista selvää ja järkkäillyt kuvioita sekä aikatauluja, melkeenpä koko hereillä olomme ajan, niin on automaattisesti lähtenyt hieman etäämmälle toisesta. Mainittakoot vielä lisäki, että tämä nykyinen talo on edelleen myymättä ja uuden talon rakennusasiat sunnitteilla. Riita oli hyvä juttu, sillä siinä pääsi molemmilla pintaan muutoksiin liittyviä ’pelkoja’. Molemmat sai niitä kiukun avittamana sanottua toiselle ulos päästään ja huomasi, että suurin osa on ihan höpöä! Joskus riita ja sen nostattamat tuntemukset auttaa sanottamaan pinnan alla olevia fiiliksiä ja selkeyttämään, että mikä on höpöä ja mikä totta. En kuitenkaan sano, että aina riidan avulla käsittelisi asioita, vaan enemmänkin sitä, ettei heti lähde hyssyttelemään jos hieman myrskyää. Riidat ovat mahdollisuus niin itsensä että ihmissuhteiden kehittämiseen. Kunhan asiat puretaan molempia kunnioittaen. Olen NLP:n avulla oppinut huomaamaan paremmin, miten tuon välillä riitoihin mukaan siihen liittymättömiä asioita – niiden toimien ikään kuin bensana. Selkeyden avulla oon pystynyt työstämään niitä ja se on helpottanut suuresti. Onneks meillä on Jukan kanssa aivan mieletön yhteys ja kyky puhua asioista rehellisesti. Vaikka toinen ottaiskin välillä pannuun.

cof
OonaKcampin mediatilaisuudesta. Kiitos Maria, Steffi, Kriselda, Karita, Laura, Oona ja Eevsku ❤

Torstai aamu alkoi tankotanssien Oona Kivelän OonakCampilla ja sen jälkeen lähdettiin Jukan kanssa Seinäjoelle yöksi. Oli vaikea nukahtaa, kun päässä pörräsi sikana kaikkea, enkä ollut kerinnyt aamulla joogaamaan enkä kirjoittanut illalla päiväkirjaan. Samalla tuli ymmärrettyä miksi niitä teen: jotta saan ajatusten volyymia hiljaisemmaksi ja maadoitan itseni olevaan hetkeen. Aamulla kävin ohjaamassa Movementin ’juhannus jumppana’ naisten kuntokeskuksessa. Aivan mahtava porukka mielettömällä innolla messissä! Arvostan asiakkaita, jotka osaavat olla oppilaan roolissa, avoimenmielen ja innon kera (ps.arvostan kyllä muitakin). Tunnin jälkeen jäätiin palaveeraamaan salin yrittäjän Emilin ja ryhmäliikuntavastaavan Marjon kanssa. Palaverin jälkeen lähdettiin Jukan kanssa Jalasjärvelle. Olo muuttui heti päästessä vehreyteen ja luonnonhelmaan. Kävin käppäilemässä pellon lähistöllä ja moikkaamassa meidän naapuri heppoja ja meidän toisen naapurin karhun kokoinen koira tuli moikkaamaan mua – juosten ja haukkuen perääni. Hetken aikaa mietin juostako karkuun vaiko pissata housuun. Kääntyessä kuitenkin koiraan päin, alkoi se heiluttaa häntää ja hiljeni – säästyin siis hieltä ja housujen kastelemiselta, fiuh! Villejä hetkiä Jalasjärvellä!

cofJalasjärvellä oli ihanaa, juhannus vietettiin Jukan ystävien kera ja oli kiva kuunnella heidän murretta. Havahduin jossain vaiheessa siihen, miten oma stadin slangi kuulostaakaan oudolta murteen seassa. Toivottavasti ihmiset ymmärsi mitä välillä puhuin. Käytiin myös pörräilemässä ympäriinsä ja tsekkaamassa tulevan salin tilat. Saatiin salin suunnitelmat hyvälle mallille ja remppa aloitetaan hetimmiten elokuussa. Tykkään siitä alueesta paljon, siellä on helppo kulkea ja sielu lepää. Kaupunki miljöön hölinä ei seuraa perässä ja on vahvemmin yhteydessä luontoon. Ja ne hepat. En varmana pääse yli siitä, et meidän naapurissa asuu heppoja! Kun käytiin kävelyllä nähtiin heppojen omistajan tulevan pellolle ja hepat alkoi seuraamaan häntä. Ne oli tosi tottelevaisia, siis ihan kun koirat. Siinä vaiheessa aloin kelaamaan, et oon erkaantunut eläimistä liikaa. Hetken päästä kysyin Jukalta 10 pisteen kysymyksen: ”voiko hepoilla ratsastaa talvellakin?” (en tosissaankaan tiedä mikä älynväläys tää oli). Hetkeksi tuli hiljaista ja siinä vaiheessa viimeistään ymmärsin, että mä oon tosi erkaantunut eläimistä. Mut hei, kun kysyin Jukalta, et ajeliko se junnuna skoballa, niin se kysyi ”mikä se on?”, et mun mielestä me ollaan ihan tasoissa.. Oon muuten alkanut kelailee sukujuuriani ja tiedustelin äipältä, että mistä päin meidän juuret tulee, niin äidin isän puolelta olen ainakin 5 sukupolven stadilainen. Not bad!

cof

Omat visiot meidän Movement Jalasjärvi kehonpainoharjoittelu salista selkeentyy ja vahvistuu jatkuvasti! Olen selvillä vesillä siitä, mikä on mun juttu ja tyyli (vaikka nämä koko aika kehittyy) – sen verran kokemusta, koulutusta, itsetuntemusta ja itsensä monipuolista kehittämistä takana ja polttavaa intohimoa mukana. Mikä parasta on se, että meillä on Jukan kanssa monet yhteensopivat intohimon kohteet, tyyli ja unelmat. Erilaisuudet on ainakin tähän mennessä vaan vaikuttaneet positiivisesti molempien juttuihin! Ollaan tekeviä, luovia ja aikaansaavia tyyppejä, on ollut oikeesti todella mahtavaa jakaa nää ja samalla yhdessä pohtia miten höllätä ja tasapainottaa (Jukkakin on alkanut harjoittamaan aamuisin kundaliinijoogaa). Kumpikaan ei halua mennä sieltä, mikä on jo valmiiksi tehty. Meijän salille on muuten tulossa monipuolisia tunteja, kuten käsilläseisonta, gymnastics strenght, voimtatunnit, Movement, liikkuvuustunnit, jooga ja pari bonusta odottaa vielä julkiseksi tuloa! Saliyrittäjyys on ollut jo pidemmän aikaa yksi haaveeni ja se on meinannut pariin otteeseen toteutuakkin. Tuntuu et asioita kolahtelee nyt paikoilleen! Mutta kuten aikaisemmassa postauksessa sanoin; elämällä on oma rytminsä – kaikki on helpompaa, kun luottaa, että kulkee sinne minne pitääkin.

Näihin tunnelmiin tältä erää!

❤ Hanna

 

Uskalla(n) Rohkeasti

blogihanna
Mitä sinulla on menetettävää jos uskallat rohkeasti?

Uskallatko unelmoida?

Huhh… Paljon muutoksia lyhyessä ajassa. Välillä tulee niin epätodellinen olo – se Hanna, joka joskus pyyteli anteeksi omaa olemassa oloaan ja pyrki tekemään kaiken että olisi näkymätön, on nyt tässä toteuttamassa unelmiaan? Unelmiaan, joita ei edes uskaltanu kunnolla unelmoida! Mun unelmat on aina olleet enemmän sellaisia, jotka vaikuttavat muhun sisäisesti, ei niinkään mitään materiaalista. Ja nyt on pakko sanoa, että kova työ oman itseni eteen on tuottanut tulosta. Se työ on vaatinut paljon ja olot on useasti olleet tukalia, sillä tuttu ja turvallinen on tietenkin aina helpompi valinta. Siksi opetin itseni valitsemaan sen haastavamman, sen missä on oltava läsnä, laitettava itseään likoon ja luoda uudenlaisia työkaluja. Omina pähkinöinä on toiminut intohimo kasvuun, oppimiseen kuin esimerkiksi ammattitaidon kehittämiseen. Työ ei tietenkään lopu tähän, enkä sitä tahtoisikaan.

Löysin mun vanhoja tavoitekarttoja ja äimistyin: ”mä olen toteuttanut näistä neljästätoista jo lähes kaiken! Missä vaiheessa? Voi apua, musta olikin näihin!” Tavoitteiden asettelu ei jää tähän, mutta tuosta sain ison onnistumisen tunteen -hyvä minä ja kiitos kaikki upeat ihmiset, jotka on mua auttaneet. Oivallus pysäytti minut hetkeksi ja täytti puhtaalla onnella. Ajatella.. ja välillä kauhea räpiköinti kaiken kanssa, pelkomieli huutaen korvaani epäilyjä, rajoja, esteitä, puutteita. Välillä on tuntunut ettei mikään etene, mutta huomaamattani edistymistä on tapahtunut monella eri tasolla. Ymmärryksen vallatessa mieleni: ”pysähtyminen on tärkeetä, oma-aika on kultaakin arvokkaampaa ja elämä ei ole niin vakavaa, miltä se välillä tuntuu!” Tämä vahvisti uskoa itseen, vaikka kuinka pelottaisi tai ahdistaisi. Kiitos kaikkien elämässäni olleiden kokemusten, jaksan luottaa asioiden hoitumiseen, vaikka fiilikset sillä hetkellä olisi täysin muuta. Ja mä tiedän, että meissä kaikissa on tämä sama. Kaikki hoituu. Sekunti kerrallaan.

Uskallan (vähitellen) luottaa (enemmän)

Haluan jakaa muutamia uudistuksia, jotka ovat hieman ravistelleet mun kevättä. Paljon kaikenlaista muutakin tekeillään, asioita joista olen unelmoinut, tuntenut omakseni ja tiennyt että joskus nämä käy kohdallani toteen. Miksei ole käyneet aikaisemmin? Uskon, että aikaisemmin en ole ollut vielä valmis niiden vastaanottamiseen. On tarvinnut oppia, kehittyä, oppia uudestaan, kasvaa, saada kokemuksia, nähdä laajemmin… Unelmat kuitenkin sydämessä mukana, seuraten kasvua. Vähitellen kehityksen ja vahvistumisen kasvaessa on sydän uskaltautunut hiljalleen avautua – päästäen unelmat kehoon, omaan tietoisuuteen, luomiseen => ohjaten suuntaani, vaikka olisi kuinka pimeää. Mikä on kuitenkin ollut tärkein tekijä? Itsearvostus. Oma sisäinen puhe, tapa nähdä ulkopuoliset asiat kuin ihmiset.

Sitten uudistusten pariin:

-> Ilokseni haluan kertoa, että aloitin valmentajana Hyvinvointistudio Lupauksessa, alan kirjoittamaan Lupauksen nettisivuille blogia, sekä järjestän siellä vielä tämän kevään aikana lapsille Tietoinen Temmellys – kurssin (jo kauan muhinut unelmani! Kirjoitin junnunpana avoimessa yliopistossa opsikellessa tämänlaisen tuntisuunnitelman peruskouluihin). Kurssilla harjoitellaan muun muassa rauhoittumista, joogaa, tunteiden sanoittamista, sosiaalisia taitoja, käyttäytymistapoja, luovaa liikettä, kuuntelemisen jaloa taitoa, kehonhahmottamista kuin syvää hengittämistä (linkki kurssiin artikkelin lopussa). Tuntia varten tulen vielä haastattelemaan muutamia erityisopettajia ja heidän näkemyksiään niistä työkaluista kuin menetelmistä, joita aion tunnilla käyttää (ajatella tämäkin on yksi unelmani; haastatella oman alansa ammattilaisia ja kuulla heidän pohdintojaan omasta työstään, kuin oivalluksistaan!) Haluan hioa tämän niin hyväksi, kuin suinkin vain voin! Ja mulla ei ole tapana päästää itseäni helpolla (mikä on välillä todella ärsyttävää – mutta palkitsevaa). Hyvin tehty suunnittelu on jo iso osa itse työtä!

-> aloitan kirjoittamaan Safkanettiin omaa blogiani nimellä Move with Hanna. Blogin sisältö ei tule olemaan vain liikuntaa, vaan hyvinvoinnista omasta näkökulmastani. Mun oma juttu on olla aito kaikkine puolineen ja se tulee varmasti tässä blogissa esille. Blogissa kirjoitan myös omaa heräämistäni ekologisempaan elämään. Ai siksi, kun se on sana joka on nyt vahvasti pinnalla? Kyllä varmasti (kiitos siis Safkanetin bloggaajat tiedon jakamisesta!), mutta myös mököttäessäni ja dumailemassa jo maailmanloppua tajusin olevani aivan toope.. Nyt on aika tehdä työtä asioiden eteen! Eteen voi tehdä paljon ja enemmän. Minä yhtenä ihmisenä en pelasta maailmaa, mutta me ihmiset yhdessä saadaan isojakin muutoksia aikaiseksi. Kyllä, me ollaan jokainen niin pirun arvokkaita, meidän teoilla on väliä.

Blogin kirjoittaminen tarkoituksella = yksi iiiiiso unelma jo monen vuoden ajan. Tämä oman blogin kirjoittaminen on ollut vähän vailla suuntaa ja siksi onkin niin ihanaa, että Lupaus ja Safkanetti opastaa minua.

Lopussa kiitos seisoo?

Kyllä. En ainakaan voi sitten sanoa, ettenkö olisi tehnyt unelmieni eteen töitä ja uskaltanut rohkeasti. Olen tässä viime aikoina tehnyt niin isoja asioita omaan mittakaavaani nähden, että heikompi versio itsestäni olisi menehtynyt jo pelkän ideoinnin tuottamasta stressistä. Koko aika usko itseeni kasvaa ja tiedän pystyväni toteuttamaan omia asioitani. Ymmärrän, että mulla on paikkani tässä maailmassa, aivan niin kuin sinullakin. Meillä on niin paljon annettavaa toisillemme, silloin kun ollaa rohkeasti omia itsejämme.

Sellaisia ajatuksia tänään, nyt kirjan pariin ja sitten vetämään zetaa, sillä viime yö tuotti vain muutaman vaivaisen tunnin unta (jos edes sitäkään). Mutta kuten jo sanoin; Kaikki hoituu. Sekunti kerrallaan. Hyvää yötä ❤

-Hanna 🙂
@movewithhanna

Linkit:

Tietoinen Temmellys -kurssin sisällöstä:
http://hyvinvointistudiolupaus.fi/innostu-liikunnasta-kurssi-lapsille/?utm_content=buffer8b55c&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer

LUPAUS -esittäytyminen:
http://hyvinvointistudiolupaus.fi/2017/05/08/hanna-harkonen-mukaan-lupaus-tiimiin/?utm_content=buffera2d7e&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer

Safkanet -sivut (teen esittelyni piakkoin):
https://safkanet.fi/

Sunnuntai mietteitä

sunw
Tämä kuva on Thaimaan vapaaehtoisreissulta ja kuvaan liittyy monta merkityksellistä koettelemusta. Liittyy hyvin siis tämän päivän pähkäilyihin 🙂

Tuli tässä luomisen tuskissa muistoja mieleen. Yksi varsinkin. Siinä teinivuosien loppuhuipentumassa työskentelin lukion ohella kaupassa. Yhden varkauden takia jouduttiin itse ison jehun kanssa mennä tekemään rikosilmoitus, jossa olin todistajana. Kun ajettiin poliisiasemalta takaisin kauppaan, puhuttiin kyseisen kauppaketjun tulevaisuudesta. Hän kertoi stressaantuneena, että suunta näyttää kohti tappiota. Uskaltauduin sitten ylpeänä kertomaan ehdotuksiani, joita olin paljon tuumaillut duunissa – sellasia, jotka varmasti lisäisi myyntiä ja kehittäisi työyhteisöä. Harmikseni sainkin hyvin epäinnostuneen vastauksen: ”joo, mutta tää on bisnestä, ei tuollaiset nuoret tytöt tästä tiedä mitään”.

Olis tosin kuunnellut silloin, koska nykyään kyseiset asiat ovat olleet todella IN jo pidemmän aikaa. Ja henkilöstön johtoon liittyneet vinkit, olisi pitäneet työntekijät talossa tai ainakin asiat olisi pelittäneet. Harmi, että tarrautui liikaa mun ikään ja tietysti siihen, että olin kokemattomampi kuin hän.

Ja tästä pähkäilystä pääsin siihen oivallukseen, että meissä on niin paljon enemmän, kun uskalletaan kuvitellakaan. Ennen jos mun ympärillä oli liian painostavia ihmisiä, en kyennyt mitenkään tuomaan omia ideoita ilmoille. Monesti harmitellut, kun joku toinen on niitä sitten ideoinut. On tietysti hieno asia, että toinenkin tajunnut saman, mutta harmi itselle ettei ole saanut sanoja ulos – omien uskomusten takia, kuten esim. ”ei kuitenkaan kukaan kuuntele/innostu/ihan huono idea”.

Tällä hetkellä, kun luo kovaa tahtia omannäköistä elämää, omaa todellisuutta, erilaisia epäilyjä nousee pintaan. ”Kaikki on jo tehty/ ei mikään toimikaan niin….” Mutta sitten kyseiset muistot tulee mieleen ja oma persoonallisuus, mitä ei kenelläkään muulla ole. Ja siinä se onkin. Meillä on tarjota asioita meidän omalla tyylillä, meidän tulisi rohkeasti tuoda omia asioita esille – eikä olla kopioita trendeistä. Tällä hetkellä en osaa visioida itseäni tekemässä töitä liian tiukan struktuurin alla. Mulla on oma ääni, omat silmät, kuulo, tunteet, intohimot… Niin kuin kaikilla muillakin. Kun luo omaa, pysyy mukana tarkoitus kuin aitous. Ja mitä se antaa? I L O A ja tyytyväisyyttä. Ja mitä näistä seuraa? Paremmin voiva ihminen, joka tuntee tekemisillään olevan tarkoitus ja näin ollen tuo hyvää energiaa ympärilleen.

Voi olla, että epäonnistun aikomuksissani täysin. Voi olla että onnistun. Mitään en voi tietää ennakkoon, mutta paljon voin tehdä. Laittaa itseni likoon, heittäytyä täysillä mukaan. En tule koskaan olemaan täydellinen, kaiken osaava tai luodinkestävä. Turhaa sellaista siis odotella, vaan uskaltautua rohkeasti. Uskaltautua rohkeasti voi olla jotain aivan pientä ja mitättömänkin tuntuista – mutta itselle, omalle polulle tärkeää.

Olen usein saanut kuulla alun tarinan kaltaista vähättelyä ja muutenkin arvostelua kuin kiusaamista. Miksi ne olisi negatiivisia asioita, kun olen saanut niistä niin paljon uskoa ja voimaa itseeni? Tuollaiset asiat ovat rakennuspalikoita elämäämme. Ne auttavat meitä löytämään palasia itseemme. Joskus on hyvä ottaa opiksi, toisinaan oppi on siinä että päästää muistoista irti.

ohh että sellainen ajatusvyöry tästä muistosta!

MATKA JATKUU

Tänään jatkan matkaani Udon thanin landelta Bangkokiin. Tasan kolme viikkoa tuli oltua ja loppujen lopuksi mulla ei oo muuta, kuin positiivisia tuntemuksia itse paikasta asukkaineen ja kokemuksineen. Olen todella kiitollinen vietetystä ajastani täällä. Päätökseeni lähteä Bangkokiin vaikutti se, että mun piti tavata siellä yksi Raimundin tuttu ja sopia muutamista markkinointi asioista (ei liity volunt2thaihin) ja se, että mun kaveri oli juuri menossa sinne. Ihan kiva päästä näkemään erilainen Thaimaa.

13697214_609975525837439_3266246928292520613_n
baby bye bye bye.. 😀

Vietettiin mun läksiäisiä Raimundin kanssa kahdestaan, Marion oli meidän kanssa hetken muttei halunnut juoda kauheasti kaljaa koska on just lopettanut tupakanpolton. Hyviä keskusteluja ja jälleen todella mieltä avaavia juttuja tuli esille. Myös ekaa kertaa täällä olon aikana jouduin laittaa svetarin ja takin päälle! Oli mageeta, istuttiin ulkona pöydän ääressä katoksen alla ja meijän ympärillä salamoi, ukkosti ja satoi aivan törkeän paljon. Taivas oli salamoinnisti aivan pinkki ja niitä välähdyksiä tuli joka suunnasta. Muuten oli todella pimeetä (ei viiti pitää ulkona liian montaa lamppua päällä, koska sillon siin pörrää sellanenkin ötökkä armeija), mut salamoidessa oli aivan valoisaa. Upea ilta ja tuntu uskomattoman hienolta saada niin aitoa ja hyvää palautetta panostuksestani.

13726793_609975259170799_7515852668455146296_n

Kalja kolisi aamulla päässä ja olo oli kaikkea muuta kuin reipas. Ei auttanut jäädä punkkaan itkeen, vaan hop hop ylös, aamupalalle ja sit takasin vapaaehtoiskylälle rakennuspuuhiin. Hauskaa yhdessä tekemistä ja olemista :). Puuhastelun jälkeen menin Ban nong khungin koululle ohjaa vikat jumppani.. Itkuhan siinä tuli, mutta hauskaa oli. Ohjauksen loputtua kaikki lapset tuli halaamaan, heittää femmoja ja jotkut toivat lahjoja (kukkia ja suklaata). Kaikki muut vapaaehtoiset ja Raimund olivat siellä myös. Tämän jälkeen lähdin vapaaehtoiskylälle pakkaan ja sitten Raimund tuli hakee mut ja ajettiin bussipysäkille. Rupateltiin puolisen tuntia kunnes dösä tuli, annettiin halit ja hyppäsin kyytiin. Bussilla meni noin tunti Udon thanin keskustaan ja puolessa välissä alkoi sataa kaatamalla. Istuin just niin, että kaikki vesi tuli mun päälle oviaukosta (ei ole ovea) :D. Oli kyllä niin massasta poikkeava olo jälleen kerran ja tunsin toljottavat silmät porautuvan muhun. Bussi ajoi suoraan pitkänmatkan bussitoimiston eteen, joten pääsin helpolla varaamaan itselleni paikan Bangkokin bussista. Kello oli nyt puolisen viisi iltapäivällä ja seuraava bussi, jossa oli tilaa lähti 21:25 (matka kestää noin 9 tuntia udonista bangkokiin). Lippu kustansi alta 400 bahtia. Jätin matkalaukun toimistoon ja lähdin seikkailemaan Udon thanin keskustaan. Udon thanin keskuksessa näkyy jo aika paljon turisteja.

DSC_7659
Welcome to Bangkok!

 

Bussi oli kaukana luksuksesta, mutta ainakin kulki eteenpäin. Mulla oli istumapaikka takarivistä ja penkin asentoa ei pystynyt mitenkään muokkaa. Takarivillä oli viisi paikkaa ja mun vieressä istui yksi mies, muiden paikkojen ollessa tyhjiä. Bussin henkilökunta jakoi meille vettä ja jotain kookoshampparia, jota en syönyt. Ilmastointi oli aivan täysillä ja mulla oli ihan kunnon vaatetus päällä ja silti kylmä. Katosta tippui kylmää vettä koko aika mun päälle. Bussin vessa oli myös kaikkea muuta kuin kodikas. Väsy alko painaa, mutta uni ei tullu penkillä koska puutu peba ja jalat, joten menin lattialle. Otin vapaiden paikkojen viltit ja laitoin mun vaatteita tyynyks. Ahh tuntu hyvältä kun sai suoristettua kropan. Kylmä vesi jatko tippumistaan päälleni, mutta vähitellen aloin vaipumaan uneen. Aamulla klo 6:30 vierustoverini ravisteli mut hereille ja sanoi ”Bangkok, bangkok.” Aivan unessa keräsin kamani, astuin bussista ulos, kävelin muutaman metrin ja johan oli taksikuskit repimässä mua joka suuntaan. Ei ollu silmät vielä kunnolla auki, ihan pihalla. Kun sain katottua puhelimesta mun hotellin osotteen, niin joku taksikuski nappas mun laukun ja lähettiin kävelemään pitemmälle parkkikselle. Kyllähän siinä kaikenlaisia ajatuksia vilisi, mutta enemmänkin ärsytti se silmille hyppiminen, ei saanut rauhassa olla. Kuski ei puhunut englantia, joten sen kaveri jeesas. Ekaks pyysi 800 bahtia matkasta ja en vaan millään suostunut siihen. Sanoin et soitan mun bangkokilaiselle kaverille ja kysyn paljonko taksi yleensä maksaa. Sit se alko tiputtaa hintaa ja sain sen 600 bahtii, mut saletisti jäin häviölle – siinä vaiheessa ei jaksanut kiinnostaa. Pyysin et laittaa mittarin päälle, mut sano et tulee kalliimmaksi, ei kyllä olis varmasti tullut. Väsy oli sen verran kova, et nyt meni näin. Saavuin hotellille ja sain huoneen jo klo 8 (normaalisti huoneet jaetaan klo 14, mutta respa mies sanoi et näytän niin väsyneeltä et voin mennä nukkumaan ). Sitä teinkin, heräsin klo 14 uudestaan. Pian nähtiin Artun kanssa Terminaali 21 kauppakeskuksessa ja siellähän se päivä menikin. Käytiin tsiigaa Tarzan leffa ja oi tsiisus niitä mainoksia.. 30 minuuttia! Ja välistä tuli kuninkaalle kunnianosoitus lauluvideo, jonka aikana tuli nousta seisomaan.. Oltiin Artun kanssa kun kaks pikku lasta naurua pidätellessä. Ei ollaksemme epäkohteliaita, vaan et kuinka random juttu.

LAPSET

DSC_7334

Tuun niin kaipaamaan näitä lapsia, heidän valovoimaisuuttaan, hymyä, ystävällisyyttä… Oon miettinyt eroja lastenohjauksessa täällä ja Suomessa. Erot ovat suuret! Nämä lapset ei paljosta valita ja jos joku kompuroi tai vastaavaa, niin ei kyllä itku herkästi tule vaan meno jatkuu naurun kera. Ja missä me jumpataan? Yleensä kovalla betonilattialla, ilman kenkiä eikä sen kummempia liikuntavaatteita!! Tuntuu että monet lapset Suomessa on todella vieraantuneita luonnosta ja luonnollisuudesta (tai heidät on vieraannutettu). Täällä lapset arvostavat ohjaajia, opettajia ja vanhempia ihmisiä. Arvostus on molemminpuoleista. Ja koska emme puhu samaa kieltä ja välillä tarvitsen apua, niin jokainen lapsi yrittää kovasti auttaa! Ja sitten kun joku tajuaa, niin hän ohjaa kaikkia muita. Jos jotkut höpöttää kun näytän mitä tehdään, niin muut auttaa mua saamaan heidät kuuntelemaan. Mutta nää lapset on kyllä aivan eri kastia kuin mihin olen tottunut. Kasvatus ja ympäristö ovat suuria tekijöitä tässäkin. Suomessa koen monien lasten olevan röyhkeitä, vaativia, epäkohteliaita ja kiittämättömiä (mistäköhän johtunee..opittuja, kopioituja juttuja). Hmmm.. ja ei löydy kauheesti pitkäjänteisyyttä ja annetaan periksi helpolla jos ei heti olla parhaita. Nämä ovat vertailuja omien havaintojeni perusteella pohjautuen keskiarvioon.

received_1772075456402079

Tälläisiä havaintoja tein lapsista:

  • lapset ovat tottuneet käyttämään kehoaan paljon, auttavat fyysisissä töissä, kiipeilevät ja leikkivät missä sattuu,
  • luonto on vahvasti osa lapsia, pärjäävät luonnossa ja ymmärtävät sen päälle,
  • vanhemmat eivät muokkaa lapsista liian säikkyjä oman käytöksensä takia, eivät voivottele ja ylisuojele lapsiaan,
  • lapset otetaan mukaan ja ovat vahvasti osa yhteisöä! Käyttävät esimerkiksi hurjan kokoisia veitsiä kokatessa ja todellakin osaa käsitellä niitä (ja kokata),
  • lapset arvostaa sinua ja sen huomaa ja kun sinä arvostat heitä, senkin huomaa :),
  • lapset on todella reippaita täällä, eivätkä odota että asiat tehdään heidän puolesta ja että saavat heti kaiken mitä haluavat,
  • monissa perheissä asustaa isovanhemmatkin, jotka ottavat osaa lastenkasvatukseen ja lapset auttavat isovanhempia töissään…

13754291_609974279170897_8777886665455210676_n

Kuten varmaa huomaa, nämä lapset näissä kuudessa kylässä ovat tehneet muhun todella suuren vaikutuksen. Tarkoitus ei ole mustamaalata Suomea millään tavalla (eikä tosiaankaan millään tapaa syyttää lapsia), vaan tuoda tekemiäni havaintoja esille. Ja tuoda kunniaa näille lapsille, sillä antoivat mulle niin paljon enemmän, mitä kykenin itse antamaan. Suomalaiset lapset ovat ihania, mutta uskon että lasten tulis saada itse tehdä enemmän asioita, eikä niin että asiat tehdään heidän puolesta. Jos tulee kolhuja tai mustelmia, niin turha siitä haloota nostaa. Ottaa lapset mukaan ja antaa heidän olla tärkeä osa yhteisöä. Kaikella tällaisella näen vain olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kasvun ja kehityksen suhteen.Varsinkin paremman itseluottamuksen ja -tuntemuksen suhteen!

received_1772075399735418

-HannaBanana 🙂

Mitä Kuuluu

perjantai 15.7.

DSC_7288
just ride 🙂

Täällä ollaan, elämä rullaa omalla tavallaan. Ekaa kertaa kahteen viikkoon mietiskelen kunnolla omia tarpeitani, mitä haluan elämäni kanssa tehdä ja kokea. Täällä olo on tehnyt vain hyvää, on palauttanut elämänarvojen pariin. Pienten turhamaisuuksien ote alkaa lipsua, katselen asioita eri perspektiiviistä. Oon huomannut kuinka oonkaan muuttunut, kasvanut, opinut ja kehittynyt monella tapaa (kasvu on tapahtunut jo tietysti aikasemmin, nyt on ollut tilaa ja aikaa nähdä ja tuntea muutokset – päästää ne vielä enemmän valloilleen). Huomaan myös, missä kaipaan vielä työtä ja uudenlaisia ajatusmalleja, erilaisia tuntemuksia. Monesti huomaan kysyväni itseltäni ”jos tämä ajatusmalli ja nää tuntemukset ei oo aikasemminkaan tuoneet mulle parempaa oloa, niin miks toistaisin niitä?” Ajatella ja tuntea eritavalla ei todellakaan ole se helpompi vaihtoehto, mutta on tie siihen suuntaan, mitä haluan kulkea. Tuntuuko susta koskaan siltä, että junnaat paikallas? Samojen ympyröiden pyörien pyörimistään, fiilisten aallokon vyöryen ylitses uudestaan ja uudestaan? Älä katso ympärilles enää siinä vaiheessa, kun tunnet sen. Katso syvälle itsees. Ja kun tekee sen siirtymisen kohti muutosta, tulis muistaa että se vie oman aikansa. Aivan kuin vääränlaisesta tekniikasta pois oppiminen.

DSC_7422.JPG
tekemistä kyllä on..

Pitkäjänteisyys on upea asia. Joustaa ja antaa päivän muotouta tavallaan. Täällä se menee pakonomaisestikin niin. Olet valmis hyppäämään liikkuvaan junaan millä hetkellä tahansa, mutta osaat myös vain olla tai keksit itsellesi muuta tekemistä. Osattava sopeutua erilaisiin tekijöihin. Lapsille ohjatessa jumppia, en paljoa pysty vanhan totutunkaavan kautta heitä ohjaamaan – niin erilainen ympäristö ja vaikka pantomiimi toimii, niin on sekin rajallinen apuväline. On oltava valmiudessa, koska ei tiedä mitä saattaa ilmestyä. Yksi tyttö lähti täältä, koska valitti tylsyyttään. Ei keksinyt vapaa-ajalla mitään tekemistä (aina kun tulin talolle, niin makoili sängyssä ja pläräsi puhelintaan). En ymmärtänyt häntä, täällä on niin paljon mitä voi tehdä tai vaihtoehtoisesti nauttia ajastaan olemalla. On vaan nähtävä omien tottumusten läpi ja katsottava sieltä, mistä ei ole ennen tajunnut katsoa. Ja miten ihanaa on antaa itsensä vaan olla, köllötellä riippukeinussa, olla läsnä ja nauttia.

DSC_7436.JPG
..tai sitten voi vaan olla ja nauttia!

Irtiotto omasta kuplasta on avannut silmiäni. Tunsin tän tulevan, joten osasin olla valmis isoillekin oivalluksille. En usko ajankäsitteeseen niin miten se meille opetetaan, uskon et jokainen muodostaa oman aikansa käsityksineen. Koen täällä kahden viikon merkitsevän mulle enemmän kuin vuosi – kasvun ja oivallusten suhteen. Tietysti kaikki se kasvu ja oppiminen on ollut päällä jo ennen tänne tuloa, ehkä nyt avasin niille ovet ja toivotin tervetulleiksi. Mutta oikeesti nähdä, miten pienestä voi olla onnellinen.. Miten vähän tarvitsee omistaa ollakseen tyytyväinen siihen mitä on. Joka aamu mun päivään tuo aimoannoksen iloa, kun pyöräilen jäätelömotskarin ohitse ja kuljettaja painaa tööttiä, hymyilee ja vilkuttaa. Kun nään et hän saapuu, niin ootan kuin pikkulapsi sitä että tööttää. Se fiilis on upea, hymy lähtee vatsanpohjasta asti. Niinkin pieni asia, niin suuri vaikutus.

Mulle ehkä suurimmat taistelut täällä on tulleet ilmastosta, ilmanlaadusta ja kunnon meren/järven/joen puutteesta. Välillä ahdistaa, kun kuumutta ja hikoilua ei pääse mitenkään karkuun, päivällä talon sisällä on mahdotonta olla sillä siellä on aivan helvetin kuuma. Kova kosteus ja kuumuus ei ilmeisesti ole mun juttu. Tää ilma on myös omiaan tuomaan epäpuhtauksia ihoon (t. turhamaisuus). Ilmanlaatu on todella huono, kun kaipaa raitista ilmaa niin sitä ei yksinkertaisesti ole. Saasteinen ilma ja niin pysähtynyt. Tällä tapaa osaan olla kiitollisempi Suomen upeasta ilmanlaadusta, puhtaudesta, luonnosta… On kurja nähdä, kuinka roskat ovat iso ongelma täällä – niitä on aivan jokapaikassa. Monien kotien pihat muistuttaa mua enemmänkin jätepaikoista. Tarkotus ei oo valittaa, nää on niitä mitä huomaan, et ei sovi mulle. Mut jonkinlainen roskavalistus näille ihmisille pitäisi väsätä..

DSC_7426.JPG
ready – set ….

Tätä kirjoittaessa (ulkona pöydän ääressä) Raimund nousi valkoisesta autosta ja huusi autotieltä mulle et menox. Äkkiä keräsin kamani kasaan, vaihdoin treenivaatteet ja hyppäsin autoon. Raimundin kaksi saksalaista bisneskaveria tulivat tänään kylään ja Raimund halusi näyttää heille kuinka ohjaan lapsille jumppaa – ja mitä kaikkea Volunt2Thai Projektissa voikaan tehdä. Tänään mentiin uuteen kouluun, eri kylään. Tämä kylä on todella köyhä ja heidän pormestari ei oikein tykkää ulkopuolisista, mutta opettajat ottivat meidät ilomielin vastaan – arvatkaa ketkä vielä suuremmalla ilolla? Lapset! Oi sitä riemun määrää, kun näkivät että tultiin :)! Sitten vaan nurtsille jumppaamaan. Jälleen tuli odottamaton hetki jumpan aikana – 3 isoa vesi buffaloa tuli aivan meidän lähelle ja juoksi aika villisti. Siinä oli kyl taas one in a lifetime kokemus :D. Jumpat menivät hyvin, kaikki oli tyytyväisiä ja meidät kutsuttii tulemaan uudestaan. Ja Raimundin kaverit tykkäsivät myös ja itse sain energiaa lapsista – iloa, naurua, hauskaa yhdessäoloa, liikuntaa! All good, nyt voi ilomielin siirtyä vapaalle hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

DSC_7441
lapset ovat erinomaisia muistuttamaan, ettei elämää ja itseään kannata liian tosissaan ottaa :). Rokkistara Julilta terkkuja!

Matkustelu tekee hyvää, toisten elämään hetkeksi astuminen avaa silmiä. Omasta kuplasta poistuminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia, vaikka kuinka saattaisi ekana tuntua epämukavalta. On turhaa maalailla piruja seinille ennen kun suunnittelee menevänsä jonnekin tai tekevänsä jotakin. Ilmiselvästi on vain mentävä ja tehtävä, jos polte on sen verran kova. Ja varsinkin, ei kannata jäädä paikkaan/ihmisuhteeseen ym., jossa oikeesti ei ole hyvä olla, saa arvostusta ja kohdella hyvin. Nyt tiedän ainakin itse, etten liikaa yritä ennustaa tulevaa (koska katsomme sitä menneiden ja pelkojemme kautta). Koskaan tiedä mitä se tuo. Eli kyytiin vaan, antaa tulla mitä on tullakseen. Upeinta on nähdä, miten avoinmieli sitä asioihin ryhtyy ja kuinka pääsee estojensa ylitse :).

Ja voi vinde mä sanon, kiitos teille upeille ystävilleni ja kavereilleni, jotka ootte tsempanneet ja tukeneet <3.
Varsinkin sinä Nea <3.