Huolia & Unettomuutta

Meidän muutosta Jalasjärvelle, Etelä-Pohjanmaalle, on kulunut apauttiarallaa puoli vuotta. Puoli vuotta?! Öh, mitä ihmettä! Voisi uskoa, että tällä määrällä töitä, erilaisia proggiksia, uusia yhteistyökuvioita ja sun muita touhuja, olisi mennyt ainakin pari vuotta! Vaikka oon ollut onnellinen tästä kaikesta ja kasvanut puolessa vuodessa todella paljon (erityisesti vahvistuen!), niin haluan kertoa myös sen vähemmän mukavamman tarinan, mikä on ollut osa tätä kaikkea.

Mistä kaikki sai alkunsa
Viime syksyllä kaikki alkoi oikein hyvin. Olin jännityksen sekä innostuksen kutkuttavassa välimaastossa. Muuttoa ennen ei ollut ollut oikeastaan lomaa, vaikka oltiinkin lomalla – lomalla hoidettiin salimme myyntiä ja markkinointia, vastailtiin meileihin ja soittoihin, tehtiin Movement Jalasjärven FB sekä nettisivut, sekä mm. rempattiin salia ja uutta kotia. Muutto sujui lähes mutkitta ja Jukan ihanat vanhemmat auttoi meitä siinä sekä salin laitossa. Tykkäsin todella tapahtuneista elämänmuutoksista – olinhan unelmoinut vastaavista jo pidemmän aikaa. Mutta, kaiken se työn ja muuton touhussa meiltä tuppasi unohtumaan muutamia tärkeitä hoidettavia asioita, jotka sitten pamahti vastaan juuri huonoon hetkeen, lisäten stressiä ja kasvavia paineita. Hetkeen, jolloin Jukan työrintamalla tapahtui iso muutos ja näin ollen Jukan työmäärä kasvoi, suomeksi sanottuna, ihan jäätävästi. Siitä olisi varmasti riittänyt viidelle henkilölle normituntien verran töitä.

Huoli kasvaa
Jukka on yksi vahvimmista, aikaansaavimmista sekä mm. tasaisimmista ihmisistä ketä tunnen, mutta siinä vaiheessa näkyi hänessäkin paineet. Hän joutui opiskelemaan työstään irtisanoutuneen henkilön työnkuvat lähes nollasta. Mulla alkoi huoli kasvamaan hänestä ihan toden teolla, mutta samaan aikaan olin aika yksin salihommien kanssa (täysin ymmärrettävää, kun toisella on 4 yritystä, parista muusta osakkeita, kirjan kirjoitus kesken ja kaiken tämän päälle ex-työntekijänsä työt). Olin tietenkin valmistautunut tiimityöskentelyyn ja muutos tähän otti koville – en ollut aikaisemmin pyörittänyt omaa salia, monet asiat olivat uusia, vastuu oli aivan eri luokkaa, vaatimukset itselleni ja salille olivat liian suuren, sekä oli opiskeltava paljon lisää (ja koin valtavaa riittämättömyyttä sekä epävarmuutta). Samalla koin olevani aika yksin uudessa ympäristössä, ympäristössä joka on lähes täysin erilainen, mihin olin entuudestaan tottunut. Enkä oikein halunnut kenelläkään asiasta puhua, mikä oli erittäin typerä päätös, sillä mun pää lähti pahentamaan tilannetta ja sumentamaan katsetta. Sitten kun aloin asiasta puhumaan, oli tilanne päässäni äitynyt jo aikamoiseksi. Normaalisti pääsen yli aika nopeastikkin, mutta nyt jäin vaan pyörimään samaan pyörään.

Unettomat yöt ja tönköt päivät
Se yksi liian myöhään valvottu yö, joristen puhelimessa tilannetta ja paisutellen kaikkia pelkoja. Sen jälkeen en nukkunutkaan neljään kuukauteen. Mulla jäi hälytystila päälle. Yöt sydän hakkasi tuhatta, hengitys kulki raskaasti ja vaivalloisesti sekä päässä pyöri kaikenmaailman pelkokuvat. Pyörrytys oli ihan toista luokkaa, mitä se matala verenpaineisella normaalisti on, silmissä sumeni ja korvissa suhisi jatkuvasti. Mulla oli edelleen haasteita kotiutua uuten kotiin sekä ympäristöön. Päivät meni ihan hyvin, vaikken paljoa niistä muistakkaan. Preppasin itseäni toden teolla joka ikinen aamu. Koin kuitenkin olevani surkea työssäni, sillä ei ollut kovemmin energiaa suunnitella ja olla oma itseni – tosin tunnit ja asiakkaat salillamme piristi paljon (asiakkaiden autenttinen ilo ja kiitollisuus auttoi mua jaksamaan!). Muisti tökki ja yöt ahdisti. Kävin terveyskeskuksessa saaden 2 nukahtamislääkereseptit. Samalla tapasin ensimmäistä kertaa juuri sellaisen lääkärin, joista monesti puhutaan; sinua ei kuunnella. Hän myös kehui, miten kaltaiseni bisnesnaiset saattavat jäädä koukkuun unilääkkeisiin, kun sanoin kerran jo niitä ottaneen ja joutuneen työstää niistä irtipääsemistä. Revin reseptin ja vannoin, etten tuonne terkkarille mene enää ikinä (huom. en ole täysin nukahtamislääkkeitä vastaan, tiedän vain, ettei ne sovi mulle. Tosin unettomuutta ne ei korjaa, ne ovat vain väliaikaiseen käyttöön). Sinällään sekä tilanteen pelastus, että paineita lisäävä tekijä oli se, että kaiken tän keskellä opiskelin Rentoutusvalmentajaksi Seinäjoella. Tiedän, että ilman tätä, en olisi rentoutunut päivittäin useampaankin otteeseen ja oppinut sitä kaikkea rentouden upeasta maailmasta.

Unettomuus = psykologiaa?
Unta tuli viikossa kerran tai kaksi 5-4 tunnin ajan, muuten valvoin yöt välistä torkahdellen (tosin viikko siellä täällä taisi tulla valvottua putkeen). Aloin kuuntelemaan iltatarinoita ja rentoutuksia Calm -nimisestä appista ja kuuntelen niitä edelleen. Sen verran varovainen olen vielä, sillä uneni ei ole täysin normalisoitunut edelleenkään (kyse on tässä vain ja ainoastaan mielen asioista). Unettomuus on ollut myös siunaus, vaikkakin kivulias sellainen. Sen avulla olen päässyt tutustumaan itseeni syvemmin ja huomaamaan asioita, joita aikaisemmin on ollut haastava erottaa itsestään. Jos tosissaan haluan saada aikaan kaiken sen, mitä haluan, niin vaatii se erilaisia itsesäätelytaitoja sekä syvempää itsetuntemusta (jotten kompastele samojen töyssyjen edessä uudelleen). Nukahtaminen ja uni ovat asioita, joita ei voi kontrolloida. Yritin niin tehdä, en enää. Opin olemaan lempeä tilanteessa; nukahdan tai en, voin olla huolehtimatta siitä ja vain maata ja hengitellä. Mulla on sellaisia piirteitä, jotka liikaa valtaan päästyään todella terrorisoi terveyttäni ja näin pääsi käymään syksyllä: liika huolehtiminen, kontrollointi, vaativuus sekä mm. märehtiminen. Tiedän, että nämä piirteet tulee olemaan mussa aina, niin kuin kaikki muutkin, mutta tiedän myös, että voin itse säädellä niitä. Tajusin myös olla lukematta artikkeleita unettomuudesta, sillä niissä lähes aina kerrotaan mitä pahaa unettomuus aiheuttaa – tota hmm.. ihan kun mä tahallani valvoin yöt ja kärsin päivät?! Ne vain pahentaa olotilaa, varsinkin silloin, kun oikeesti arvostaa omaa terveyttään! Kaiken kaikkiaan olen tajunnut, että unettomuus, ainakin mulla, on suurimmaksi osaksi psykologiaa. En kuitenkaan yleistä, sillä olemme yksilöitä. Homma vaati aikamoista sitoutumista ja objektiivisuutta (valittaminen ei auttanut). Ja vaikka pidän itsestäni huolta, niin herätti tämä uusimaan tapojani ja jälleen ymmärtämään ajatustenvoiman, hyvässä ja pahassa. Fokusoinnin tärkeys on noussut aivan uudelle tasolle.

Elämä opettaa
Syksy oli raskas, mutta erittäin – erittäin opettavainen. Kelailen elämästä niin, että täällä opitaan, mitä tulee oppia ja joskus tarvitsee oppia hieman kivuliaammin. Uskon siihen, että vedämme puoleemme niin hankaluudet, että mukavuudet. Uskon myös siihen, että kaikkia piirteitä tarvitaan, tärkeää on opetella suhtettamaan niitä. Arvostan itsessäni sitä, että huolehdin, vaadin ja kontrolloin, mutta silleen murusen verran siitä, mitä se syksyllä oli. Ja se, että mitä yrittää kontrolloida ja miten, mitä vaatii ja mistä huolehtii? Säätä et pysty kontrolloimaan, mutta suhtautumistasi siihen pystyt. Tiedän kyllä mistä tietyt piirteet on mulle kehkeytyneet ja sekin on hyvä asia, sillä kun ymmärtää miksi jokin syttyy päälle, on se helpompi sammuttaa, tai ainakin himmentää. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin hyvä opetus ja mulla tuli monta isoa elämänmuutosta kerralla, joten täysin ymmärrettävää, että balanssi haki itseään. Katsoessa tilannetta etäämmältä, pystyy näkemään, että tämä oli vain pieni osa elämääni, mutta tärkeä suunnannäyttäjä – unettomuus ei ole yhtäkuin minä. On oltava varovainen sen suhteen, ettei luo itselleen uskomusta, että on huono nukkuja, sillä niistä tulee pirun vahvoja. Tiedän kokemuksesta. Tämä ei ole mun ensimmäinen insomnia-jakso, mutta ensimmäinen, kun kohtaan itseni sekä tilanteen sen sijaan, että juoksen sitä karkuun (tai elämäntilannettani). Kaiketi sana tälle on hyväksyminen. Joskus saman asian hyväksyminen tulee tehdä useamman kerran.

PS. Olen onnekas, että ”riesani” oli tällainen. Viime aikoina monia tuttujani / sukulaisiani on koeteltu todella ikävin tavoin. En voi muuta, kuin ihailla sitä voimaa, mikä heillä on tilanteen kanssa pärjäämiseen! Ja kaiken sen kivun keskellä he jaksavat hymyillä ja nauraa.

Muutamia itselleni hyväksi kokemia vinkkejä:

-Mentaaliharjoitteet
-Joka päiväinen rentoutuminen, iltasadut ❤
-Asiasta puhuminen (muttei sen liika vatvominen) = hyväksyntä, muutokset
-Hypnoositerapia
-Huolettomuus unesta, tulee tai ei
-Hermostolle hyvät ravinteet sekä oman harjoittelun keventäminen
-Luonto, koirani ja oma rakas = itselle tärkeät arvot vahvemmin mukaan
-Kiitollisuuspäiväkirja, joka päivä 3-10 joka päivästä nousevaa kiitollisuuden aihetta (tuo valoa siihen olotilaan, kun todella ymmärtää, että elämässä on jatkuvasti hyviäkin asioita mukana, vaikka olisi kipuilua)
-isompi annostus melatoniinia, L-teaniini, magnesium, laadukas suola
-Jätin kahvin pariksi kuukaudeksi kokonaan pois, sekä punaviinin ja sokerin (sokeria en syö muutenkaan ja alkoholia juon yleensäkin erittäin vähän)
-Tilanteesta irrottautuminen, objektiivisuus
-Tutkiminen, mistä oma unettomuus voisi johtua, minkälaisia ajatuksia oli sitä ennen? Entäpä elämäntilanne? Onko vastaavaa ollut aiemmin?
-Pysähtyminen itsensä ääreen, itsensä kohtaaminen, hyväksyminen

Luomisen tuskaa ja iloa

davOn tullut ymmärrettyä miten onnekas mä oon. Miksi? Koska mulla on aivan mielettömiä ihmisiä elämässäni! Monet frendit ja tutut on tsempanneet ja jeesanneet meitä ja siis nää ei oo mitään itsestäänselvyyksiä, eli iso KIITOS kaikille teille! ❤ Oon kesäkuun aikana pyrkinyt näkemään mahdollisimman paljon kaikkia, jottei tulis liian iso ikävä kauemmas muuttaessa. Samalla on päässyt huomaamaan, et vitsit oon ollut välillä pässi, kun oon töiden takia skipannut monia menoja ystävien kanssa. Vaikkei työt mene itsestään eteenpäin ja yrittäjänä toimiessa saa tehdä paljon ”ilmaistakin työtä” ja haluan saada ammatillisesti paljon aikaan – silti sitä voi tasapainoilla paremmin niin, ettei ihmissuhteet jää liikaa taka-alalle. Jukan kanssa tulee oltua, mutta tekee hyvää parisuhteelle, että on tarpeeksi tilaa ja näkee muitakin ystäviä (molemmat kyllä otetaan oma tilamme, sillä tykkäämme puuhata omia askareitamme ajallamme). On ollut mahtavaa nauttia monien ihanien ystävien, kavereiden, perheenjäsenten, tuttujen ja asiakkaiden seurasta. Olen hyvästellyt nyt lähes kaikki stadissa olevat duunipaikat ja saanut kauniita sanoja jokaisesta. Rinnassa sykkii sydän täynnä kiitollisuutta!

Unensaannin kanssa on ollut jälleen pientä probleemaa, mutta oon käyttänyt NLP:stä opittuja harkkoja siihen, ettei liikoja siitä stressais. Mua ei auta yhtään se, et tiedän mitä kaikkea vähäunisuus aiheuttaa, se vaan lisää stressiä tällaiselle helposti stressaantuvalle (ja tämä on yksi tekijä siihen, miksi koulutan itseäni mentaalisesti, teen erilaisia mielikuvaharjoitteita, joogaan, olen luonnossa ja niin edelleen). Siksi pyrin pitää hommat rauhallisina ja katsoa asiaa eri kulmista. Se on auttanut mua paljon, sillä silloin kun stressaan, niin oon liikaa ’ongelmassa’ kiinni, enkä näe asioita eri näkökulmista. Teen usein niin, että etsin missä kohta kehoa stressi unettomuudesta tai muusta tuntuu eniten ja yritän irrottaa sen edes sentin verran itsestäni ulos. Tämän jälkeen muokkaan sen kokoa, väriä, muotoa, sijaintia ja mahdollisesti ’pyöritän’ sitä – auttaa joka kerta keventämään oloa. Oon myös ottanut enemmän päikkäreitä, kundaliinijoogannut sekä nauranut paljon, kirjoittanut päiväkirjaan, hassutellut tuttuun tapaan ja hyräillyt/lauleskellut (auttaa hengittämään syvemmin, jos ressi vetää hengityksen pinnalliseksi). Tiedostan myös sen, että nyt on tehtävä työt loppuun ja painettava astetta kovempaan, sillä ollaan avaamassa uusi sali ja muuttamassa – hoidettavia asioita riittää ja ne on sellasia, mitä ei voi delegoida tuonnemmaksi. Eli hyväksyn sen, että nyt on kierroksia enemmän, silti hakien palautumista joka päivä useammankin kerran. Esimerkiksi meditoidessa on pystyttävä hyväksymään se olotila mikä on päällä, oli se rauhattomuus tai jokin muu ja sallittava sen läsnäolo ja olla siinä vaan sen kanssa. Sen jälkeen tulee kaikki muu.

fbtTorstaina näin ystäväni Jennyn keskustassa. Lähtien kotoa keskustan meluun, työasiat päässä pörräten ja lentäviä asioita samalla hoitaen, meinas hieman keittää yli. Eka asia mitä tein Jennyn nähdessä, oli totaalinen avautuminen. Ihan parasta kun saa purkaa toiselle ja höllentää omaa fiilistä (jättäen duunit sikseen). Jäädessä liioin jumiin töihin/aikaansaamiseen/luomiseen saattaa vapaa-aika välillä olla aika yksinkertaista, sillä en jaksa keksiä mitään sen erilaisempaa. Tajusin samalla miten tärkeää on tehdä muuta varsinkin silloin, kun työnimu on kova ja ei ehkä innostaisi irrottautua siitä. Onneksi Jenny ehdotti, että mennään Suomenlinnaan tsillaamaan. Teki todella hyvää ja mitkä keskustelut jälleen kerran kera auringon, mansikoiden, mustikoiden ja luomu siiderin! Olin ihan eri ihminen, kun stadiin tullessa, olo oli niin raukea – ihanaa että on ystäviä! Ja miten nopea paluu ’maanpinnalle’ se oli, lautalla paluuta tehdessä, merta katsoessa ja tuulen hulmutessa oli niin hyvä ja turvallinen fiilis: kaikki on hyvin.

IMG_20180701_145503
Floatin ’musta huone’ ja rentoutustilasta ja alhaalla Om namin herkulliset vegaaniset ruoat!

Perjantai päätettiin pitää täysin vapaana, joten vein Jukan treffeille Float kallioon kellumaan, Om namiin syömään ja leffaan. Jukka ei tiennyt minne mennään, joten oli kiva yllättää hänet, ja tarvittiin molemmat irtiottoa. Vein meidät katsomaan ranskalaista elokuvaa ’Talo meren rannalla’, mistä kumpikaan ei tiennyt mitään. Elokuva oli mukavaa vaihtelua jenkkiläisten täydellisyyttä tavoitteleville elokuville, sekä sen sanoma oli ihanan lämmin ja koskettava; välitetään toisistamme ja pidetään yhtä. Kellunta oli mulle uusi kokemus ja alkuun oli tosi vaikea relata, kun sydän hakkasi huonojen unien takia sen verran raskaasti. Oli mielenkiintoista havaita, miten ylikierroksilla olin ja miten haastavaa oli välillä rentoutua, vaikka tila oli ärsykkeetön. Kaikenkaikkiaan teki hyvää maata tunnin suolavedessä pimeässä ja palata itsensä ääreen. Floatissa oli ihana työntekijä paikalla, otti meidät iloisinmielin vastaan, kyseli kuulumisia ja jutusteli mukavia. Mielestäni on tärkeää, että parisuhteesta pidetään huolta, ikään kuin se olisi lapsi, jota tulee ruokkia – eikä itsestäänselvyys. Meillä menee helposti työmoodiin Jukan kanssa, siksi on hyvä tehdä jotain ihan muuta, jossain ihan muualla.

Ollaan juuri saatu Movement Jalasjärven nettisivut sekä Facebook kuntoon! On tullut jo viisi ilmoittautumista eri kursseillemme, lisää uusia yhteistyöpyyntöjä ja sain yhden työhakemuksenkin (ja Jukalle soitettiin juuri paikallisesta lehdestä). Siis tää on niin UPEETA! Tiedän sen, että vaikka somessa ynnä muualla olisi saanut paljon näkyvyyttä, ei se tarkoita vielä yhtään mitään salin menestyksen suhteen. Mutta ollaan molemmat innoissamme, koska näissä muutoksissa tuntuu olevan kaikki kohdillaan. Vastoinkäymisiä tulee varmasti, yhtä varmasti, kun sadepäiviä. Tärkeintä on se millä tunnelatauksella niihin reagoi. Sitä voi elää elämänsä odottaen sadepäiviä sanoen, että tiesi sateen tulevan, tai sitten niin, että sadepäivät on luonnollinen osa elämää – niitä sen enempää odottelematta, vaan keskittyen valoon. Koen elämän mielenkiintoisena ’pelinä’, jota jokainen pelaa omilla panoksillaan. En koe vastoinkäymisiä esteinä, enkä anna kyseiselle sanalle useimmiten suurta merkitystä. Me tarvitsemme ikävempiä ja haastavempia kokemuksia, kukaan tuskin ’selviää’ elämästä ruhjeitta. Suurin osa elämämme tilanteista mittaa taitoamme asennoitua haasteiden edessä ja halukkuuttamme kasvaa ja oppia.

psst. stressi, mitä se on sulle? Aina kun avaan sanan ’stressi’ ja sen olotilan, niin näen, et se on enimmäkseen mielen höpinää, mikä pahenee, jos se ’möykkyyntyy’. 

Tällaisiin pohdintoihin tällä erää!

mj
PS. Tsekkaa meidän sivut:
Movement Jalasjärvi
FB Movement Jalasjärvi

-Hanna